Hyvä ystävä ja suuren vaalityön tehnyt Esko Myllymäki nukkui pois yllättäen elokuun viimeisenä päivä keskiviikkona, ehdin kuitenkin nähdä hänet maanantaina jo hyvin heikossa kunnassa terveyskeskuksen vuodeosastolla.
Juhannuksesta lähtien Esko rupesi tuntemaan voimattomuutta, lääkereiden apu ei auttanut, mitään syytä ei löytynyt. Jonain torstaina - kun en vielä tiennyt Eskon huonoutta - ihmettelin hänelle, että mikset tule toripöytiemme luo, kun hän istui vain lähellä autoaan esiintymislavan vieruspenkillä. Ei mitenkään voinut uskoa, että aina niin hyvävoimainen ja hyväntuullinen Esko olisi voinut niin lyhyessä ajassa tulla todella heikoksi. Mutta vakava sairaus runtelee vahvankin miehen, sairaus löytyi vasta sairaalassa vajaan pari viikkoa ennen tapahtunutta kuolemaa, mitään ei enää ollut tehtävissä, sairaus on niin salakavala, ei anna merkkejä aikaisemmin eikä ole helposti todettavissa, jotta voitaisiin ryhtyä parannustoimiin.
Esko on kotoisin Pomarkun Ojakorven Jauhoperältä, jossa hän edelleen omistaa maatilan, jonka maille hän on hankkinut luvan omalle hautausmaalle, jonka puolestaan olen saanut käydä vihkimässä ja jonne on jo haudattu Eskoa 30 vuotta nuorempana kuollut Henry-poika. Esko oli täyttänyt 76 vuotta eli oli kyllä jo raamatullisessa iässä: Teidän elinpäivänne ovat 70 vuotta tai enintään 80 vuotta, mutta silti hänen poismenonsa tuntui liian varhaiselta ja kovin äkilliseltä, jota meidän hänen läheisimpiensä puolison Mailin ja lasten Mirvan, Charlesin ja Helenan perheineen sekä meidän laajan ystäväpiirin on niin perin vaikeaa ymmärtää.
Esko sai toimia eläkkeelle siirtymiseensä asti ammattikoulun talonmiehenä. Oman talon hän pystytti Venesjärvelle, jossa hänellä ennestään oli jo kesämökki saaressa. Ammattikoulun vierestä hän aikoinaan hankki ns. Ristilän talon, jossa nyt Charles asustaa vaimoineen ja juuri syntyneen lapsensa kanssa, jonkakoko perhekunnan nuorimman Esko kuitenkin ehti parikin kertaa nähdä ja iloita hänestä.
Tori-isäntänä ja sahan ja yksirivisen haitarin selän takana soittajana hän oli tunnettu ja pidetty vierailija eri tilaisuuksissa huumorimiehenä. Itse jäin syvään kiitollisuuden velkaan, viimeksi vaalikierrokselta, monissa tori- ja muissa ulkoilmatilaisuuksissa hän oli mukana Maili-rouvan avustaessa makkaroiden jakamisessa.
Tänään saimme siunata Eskon. Veisaamamme virsi 373 kuvastaa hyvin hänen uskoaan, josta hän aina oli altis puhumaankin: Jeesus, kuule rukoukset köyhän kurjan syntisen, heikoimmatkin huokaukset ahdistetun sydämen, kaipuu kasvaa sydämessä taivaan kotiin ihanaan, Jeesus, milloin pääsen sinne harppuani soittamaan. Nyt Esko on sinne päässyt - perille - kovien viimeisten päivien kivuistakin vapaaksi. Hyvää siunattua matkaa saamme Hänelle toivottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti