perjantai 7. lokakuuta 2011

Kansanvallan haudankaivajat

Sosialidemokraateilla on nimessään demokratia, mutta tänään he ovat ensimmäiset demokratian halventajat ja tyhjäksitekijät, kun äänin 125-34 hylättiin lepäämässä ollut perustuslain muutosehdotus, jolla satavuotisen parlamentarismimme aikana ensimmäisen kerran olisi toteutettu demokratia jokaisen äänen samanarvoisuudesta.

Osaltaan tämän demokratian savuttamisen vuoksi olen uudelleen tullut politiikkaan. Edellinen eduskuntahan päätti muutaa vaalilakia niin, että eduskuntavaalien tulos määräytyy ehdokkaita asettaneiden puolueiden koko maassa saamien äänien perusteella. Näin toteutuisi peruslakimme henki siitä, että jokainen ääni on samanarvoinen ja vaikuttaa samalla tavalla ehdokaspaikkoja laskettaessa. Tämän oikeudenmukaisuuden toteutumista olen aina halunnut, mutta politiikassa ei näemme toiveitaan saa toteutumaan.

Tullakseen voimaan perustuslain uudistus tulee hyväksyä kaksilla eri valtiopäivillä. Näin viime eduskunnan hyväksymä uudistus oli nyt käsiteltävänä uudessa eduskunnassa. Mutta nimenomaan sosialidemokraattien vaatimuksesta hallitusohjelmaan oli otettu sopimus lakimuutoksen hylkäämisestä ilmeisesti lauseella: Saatetaan loppuun perustuslain muutoshanke.
Hallituskipeyden myötä muut hallituspuolueet hyväksyivät tämän demarien itsekkään ja epäoikeudenmukaisen kannan jopa omaa etuaan vasten, kuten esim. kd:n ja vihreiden edustajat ovat minullekin keskusteluissa todenneet. Edellisessä hallituksessa lakimuutoksen hyväksyneet kokoomus ja keskusta käänsivät myös takkiinsa. Ihmeellisintä on keskustan kanta, kun heitä ei edes sido hallituksessa oleminen.

Näin ainoastaan perussuomalaiset jäiväy ypöyksin puolustamaan tämän demokratiavajauksen korjaamista. Aikakirjat tulevat todistamaan, että 34 perusässää halusi jokaisen äänen vaikuttavan samalla painoarvolla. Nykyinen vaalilakihan lähtee vaalipiirikohtaisesta äänten laskemisesta ja näin ääniä voi mennä hukkaan vaalipiirissä vaikka 10.000, jos paikan saamiseksi tarvitaa yli 10.000 ääntä riippuen äänien jakaantumisesta eri puolueiden kesken. Esimerkkinä viime vaaleissa demarit sain noin tuhat ääntä enemmän kuin perussuomalaiset, mutta kansanedutajapaikkoja kolme enemmän.

Asian varsinaisen käsittelyn aikana salissa vallitsi tavallisuudesta poikkeava hiljaisuus, edustajat itsekin ilmeisesti häpeilivät demarien kelkkaan hyppäämistään, jotka kyllä puolustelivat kantaansa mukamas uuden lain vaikeaselkoisuudella, mutta demokratialle he antoivat piut paut. Todella kansanvallan haudankaivajat olivat liikkeellä niin kuin hurjalla 1970-luvulla, josta smp julkaisi samannimisen kirjasenkin, olihan silloin eduskunna suuri kavallusväärinkäytös, presidentin valinnan poikkeuslaki puoluerahoituslain muuttamisineen ja monta muuta demokratian maahanpolkemista ilman että rangaistiin muita kuin vain rehellisyyden puolustajia smp:n kansanedustajia etunenässä Veikko Vennamon kantaminen pois istuntosalista 28.5. 1974 edes ilman mitään yksilöityä syytöstä.

Mutta kansa tietää, tiesi silloin ja tietää tänään, jolloin julkaistun gallupin mukaan kannatuksemme Ylen Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa on 21,7 eli nousua vaaleista lähes 3%.

Ei kommentteja: