maanantai 14. marraskuuta 2011

Gallup-demokratiaa

Viime päivien mielipidetiedusteluiden tuloksista sanoi Timo Soini viisaasti, ettei hän kommentoi, koska gallupit ovat galluppeja. Antoivathan ne juuri ennen eduskuntavaalejakin PerusSuomalaisille laskevia kannatuslukuja, joka ei kuitenkaan edes sekää pysytynyt estämään jytkyä! Nyt sitten jopa päivänpolitiikkaan harvoin puuttunut presidentti Tarja Halonenkin kommentoi yhden tutkimuksen tulosta toistaen tosin vain siinä saatua tulosta, että ihmiset, jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia.

Presidenttiehdokkaiden kannatuksesta kerroin eilisessä blogissa. Nyt lisää viimiesestä gallupista, jossa Sauli Niinistön kannatus on laskenut lokakuusta kuusi prosenttia, Timo Soini noussut kolme ja Paavo Väyrynen neljä prosenttia. Timo pitää edelleen kakkospaikkaa. Luvut ovat nyt Niinistö 44%, Timo 11%, Paavo Väyrynen 10%, sekä paikallaan pysyneet Paavo Lipponen 7% ja Pekka Haavisto 6%.

Jo Veikko Vennamo aikanaan totesi, etteivät gallupit äänestä, silloinkin SMP:n lukemat olivat aina alakanttiin. Mutta kuitenkin gallupit helposti muokkaavat mielipiteitä, mikä olisikaan esimerkiksi ollut huhtikuun vaalien JYTKY ilman viimehetken gallup-harhautusta. Niinpä nytkään ei kannata liikaa tuijottaa viime päivien julkaistuihin moniin mielipidemittauksiin.

Suuntaa antavaa kuitenkin on Sauli Niinistön korkeiden alkuperäislukemien jatkuva laskeminen muidenkin ehdokkaiden tultua kehiin ja Timo Soinin sitkeä pysyminen kakkospaikalla, josta on hyvä ponnistaa vaalien toiselle kierrokselle. Ja siellä sitten onkin uudet asetelmat. On myös huomioitava millaisista ihmisistä on kysymys. Tänäänkin kahvipöytäkeskustelussa tuli esiin ihmisten tietämättömyys ehdokkaiden henkilökohtaisista ominaisuuksista ja konaispersoonista. Siinä vertailussa ei Timo kalpene kenenkään muun ehdokkaan rinnalla.

Ei kommentteja: