maanantai 21. marraskuuta 2011

Piispat vieraisilla

Piispat in corporee olivat eduskunnan puhemiehen vieraina tänä iltana. He kiersivät tutustumassa taloon ja sitten oli juhlaillallinen puhemiehen edustustiloissa. Piispoista olivat poissa vain etukäteen esteestä ilmoittanut Porvoon nuori piispa Björn Vikström ja Espoon eläkkeelle jäävä Mikko Heikka, jonka kanssa on asuttu yht´aikaa heränneiden ylioppilaskodissa 60-luvulla ylätorppareina Pikku Roobertinkadulla.

Puhemies Heinäluoma ja arkkipiispa Kari Mäkinen pitivät puheet ja illallisen kestäessä käytiin vilkasta keskustelua eritoten vieruskavereiden kanssa. Minulla oli onni istua sekä oman hiippakuntani Lapuan piispan Simo Peuran ja entisen hiippakuntani Tampereen piispan Matti Revon keskellä. Jämijärven kirkkoherrana kuuluin todella Tampereelle, pappisvihkimyksen olen saanut Lapualla, jonne kuuluu myös kymmenen vuoden työnantajani Herättäjä-Yhdistys ja myös Jurva, jossa olin kirkkoherrana.

Meitä kaikkia kolmea yhdistää myös parast´aikaa käynnissä oleva kolmikuntaliitos, koska Jämijärvi on siis Tampereen, Parkano Lapuan ja Kankaanpää arkkihiippakuntaa, jota edusti Kaarlo Kalliala, jonka kanssa olin kahvipöydässä, mutta ääntä ei hänestä tällä kertaa lähtenyt kovan flussan vuoksi. Kuntaliitoksemme tekee mielenkiintoiseksi myös juuri sekin, mihin hiippakuntaan syntyvä seurakunta liitetään. Lapuan suuntakaan ei ole poisluettu, koska kaiken todeennäköisyyden mukaan myöhemmin mukaan tulevat Kihniö, Honkajoki ja Karvia kuuluvat kaikki myös Lapuan hiippakuntaan ja se on myös pienin näistä kolmesta kysymykseen tulevasta hiippakunnasta, joten siellä on paraat resulssit hoitaa seurakuntiaan. Tampere on muuten tällä hetkellä hiippakunnista suurin.

Tärkeää on tämä läheinen yhteys ja hyvä henki kirkkomme johtajien ja maallisen valtamme eduskunnan edustajien välillä. Tämä kunnioittava toistemme kuunteleminen ja huomioonottaminen jatkukoon samansuuntaisena. Molemmat olemme oman kansamme palvelijoina tekemässä kumpikin tärkeää työtä kumpainenkin omalla tahollamme.

Ei kommentteja: