perjantai 2. joulukuuta 2011

Tosi on

Niin, tosi se on kuin vesi ja pitää kuin seula, jota eilisessä blogissa vielä epäilin. Eli Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan komentajamerkin. Samanaikaisesti sama kunnianosoitus on annettu entiselle kansanedustajalle, veteraanikansanedustajien sihteerille, valtiopäiväneuvos Markus Aaltoselle, omalle piispalleni Simo Peuralle Lapualla ja kolmelle keskustalaiselle kansanedustajalle, entisille ministereille Juha Rehula, Kimmo Tiilikainen ja Tapani Tölli. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin. Tasan kaksikymmentä vuotta sitten on Tasavallan presidentti antanut Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan jäsenmerkin silloiselle pastori Anssi Joutsenlahdelle. Kaiken kaikkiaan tasavallan presidentti Tarja Halonen on tänä itsenäisyyspäivänä myöntänyt
4 148 kunniamerkkiä.

Englantilainen sanonta: Too good to be true, liian hyvää ollakseen totta , pitää paikkansa myös toisin päin, niin kuin sanonnan on kääntänyt tunnettu irvileuka G.B. Shaw: Too true to be good, liian totta ollakseen hyvää. Ranskassa sanotaan: Tosi on joskus epätodennäköistä. Saksassa puolestaan J.W. von Goethe on laukonut: Tosin tiedän paljon, mutta tahtoisin tietää kaiken.

Helsingissä pidän kortteeria Museokadulla, jossa erään toisen kerrostalon seinässä oleva laatta kertoo Aaro Hellaakosken asuneen siinä talossa. Hän on runoillut Hengen manauksessa tästä totuudesta ja todellisuudesta viiltävän syvällisesti: Tosin ei vielä selvinnyt/ sinäkö loit minut, vai sinut ihmisen kaipuu,/ mutta sen tiennen ja osannen ottaa lukuun:/ sinua vailla kuulumme susien sukuun.

Nyt kuitenkin siis tiedän, että tämä komentajamerkki on haettavissa säätytalolta itsenäisyyspäivänä ennen presidentinlinnan juhlaa, jossa merkin on oltava rinnassa.

Ei kommentteja: