tiistai 17. tammikuuta 2012

Keskustelu käy kiivaana

Politiikka onkovaa peliä ja keskustelu on kiivasta niin perisidenttiehdokkaista kuin monesta muustakin asiasta. Meillä Pohjois-Satakunnassa on taas kerran nostettu keskustelun polttopisteeseen Niinisalon varuskunnan kohtalo, josta kukaan muu kuin puolustusministeri Stefan Wallin esikuntineen ei tiedä yhtään mitään. Stefan onkin laitettu paljon vartijaksi ja niin kuin itsekin on todennut joutuneensa todella ikävään rakoon puolustusbudjetin 200 miljoonan vähentämisen takia.

Keskustelu käy pelkkien arvailujen phjalta, varmaa tietoa ei ole kennelläkään ja lopullisesti tietysti päätöksen tekevät Suomen kansan valitsemat edustajat.

Seuraavan kirjoituksen olen lähettänyt ankaanpään Seutuun:

Viime päivinä - ties monennenko kerran - on nostettu hälyä - jopa televisiota myöten - Niinisalon varuskunnasta!

Meille kankaanpääläisille ja koko Pohjois-Satakunnalle varuskunnan säilyminen on elintärkeää. Antaahan se pelkästään suoria työpaikkoja 550 ja kerrannaisvaikutukset lisäksi. Emme voi ymmärtää emmekä hyväksyä tällaista ajatustakaan varuskunnan lopettamisesta. Onhan sen kaikki rakennuksetkin ensiluokkaisessa kunnossa eikä niitä tiloja voitaisi hyödyntää muissa tarkoituksissa. Lisäksi tiedämme alueen mahtavat harjoitusolosuhteen eteläisimpine Pohjankankaan ampuma-alueineen.

TV:n esittämä tieto on täysin tuulesta tempaistu arvelu, joka sinällään voi tietysti osua oikeaan, kuten mikä muu arvaus tahansa. Kaikkein valitettavinta on puolustusvoimien 200 miljoonan määrärahavähennys, joka on tehty kokoomusjohtoisen hallituksen toimesta. Näin heikennetään puolustusvalmiuttamme ja samalla myös erinomaisessa kunnossa olevaa koko kansakunnan osoittamaa puolustustahtoamme.

Varuskunnan lakkautukset ja muut puolustusmäärärahojen kohdentamisesta ovat tällä hetkellä tiedossa ainoastaan Stefan Wallinin johtamalla puolustusministeriöllä. Eduskunnan perussuomalaisia edustavan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on pyynnöstäni järjestänyt koko valiokunnan matkaa tutustumaan Niinisalon varuskuntaan. Matkaa on suunniteltu kevääksi kun ensin on tehty matka Keski-Suomeen.

Niinisalon matkan yhteyteen ollaan liittämässä myös käyntiä Parkanon varikolle. Matkojen ainoana vaikeutena on hallituspuolueiden edustajien vastahakoisuus eikä pelkästään oppositiopuolueiden edustajien matka vastaa tarkoitustaan. Siis myös hallituspuolueiden edustajien tulee vaikuttaa omiin edustajiinsa matkan toteutumiseksi. Nimenomaan koko valiokunnan saamista paikanpäälle pitään valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö tarpeellisena, hänen yksityisestä tutustumismatkastaan ei niinkään olisi suurta hyötyä. Sehän järjestyisi koska vaan!

Näin siis kaikki voimat ja hyvät henget ovat tarpeen ja on valjastetteva tärkeimmän valtion laitoksen säilymiseksi seudullamme.

Ei kommentteja: