sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sotainvalideja on vielä seitsemäntuhatta

Me eduskunnan sotainvalidien yhdyshenkilöt kävimme tutustumassa Kaunialan sairaalaan, joksi nimeksi on muutettu Kaunialan sotainvalidisairaala, koska Sotainvalidien Veljesliitto on myynyt sairaalan kaupungille ja käyttää näin saadut varat etupainotteisesti sotainvalidien hyväksi. Näin ei päde useasti yhä edelleen esitetty ihmettely veteraanijärjestöjen suuresta varallisuudesta. Päinvastoin kiinteistöt on myyty ja varat käytetään veteraanien hyväksi. Mutta ei suinkaan yhtenä vuotena, koska esim. juuri sotainvalidejakin riittää aina 2020-luvulle asti. Ja loppuun asti heistä on pidettävä huolta.

Veljesliiton sotainvalidien luku on alunperin perustamisen aikaan vuonna 1945 ollut 97.000. Nyt siis ollaan seitsemässätuhannessa, v. 2020 on arvioitu olevan vielä 900 sotainvalidia. Tämän vuoksi toiminta jatkuu, koska niin sotainvalideista kuin puolisojäsenistä on pidettävä huolta loppuun asti. Valtion vastuu on tietysti ensisijainen, mutta valitettavasti ei siitä voi antaa yksin kiitosta. Sotilasvammakorvausten valtion määrärahat näyttävät putoavan joka vuosi, ja sitä perustellaan invalidien lukumäärän vähenemisellä. Mutta yhä edelleen olisi alempiasteisen vamman omaavien sotainvalidien avustamisessa korjaamisen varaa.

Meille kertoivat sotainvalidien tilanteesta ja näyttivät Kaunialaa johtavat henkilöt, Sotainvalidien puhenjohtaja Juhani Saari, pääsihteeri Markku Honkasalo, lakimies Seppo Savolainen ja Kaunialan sairaalan toimitusjohtaja Kirsi Lehtonen. Sotainvalidi Toivo Sundqvist kertoi omasta haavoittumisestaan ja elämänvaiheistaan. Sunnuntaina sain puolestani viedä Kaunialan terveiset Jämijärven ainoalle 100% sotainvalidille Mauno Salmelalle, joka yhdellä jalalla varustettuna on tehnyt kunnoitettavan elämäntyön sahan ja myllyn omistajana.

Toivotaan kaikkien rajoittavien haittaprosenttien poistuvan ja kaikkien sotainvalidien pääsevän haitta-asteestaan riippumatta lopultakin osallisiksi kaikista sotainvalideille kuuluvista etuisuuksista kunniavelkamme maksamiseksi - lopultakin.

Ei kommentteja: