lauantai 11. elokuuta 2012

Israel-konferenssiin

Matka Kankaanpäästä Raaheen on lähes 400 km yhteen suuntaan. Raahessa pidettäviin Israelin Ystävien kesäkonferenssiin oli matka körötella omalla autolla halki kauniin kesäisen Suomenmaan.

Näki Etelä-Pohjanmaata ja Pohjois-Pohjanmaata. Alahärmässä tie oli melko tukkoinen, oli kyllä siltatyömaakin, joka aiheutti pitkät jonot, kun tie oli yksikaistainen, mutta varsinaisen hidasteen teki Lillbackin perustama lasten ja miksei aikuisempienkin mahtava huvipuisto. Tienpäällä oli jo miehiä lappuineen, jotta parkkipaikat ovat täynnä, kauempana niitä riitti ja sieltä oli nonstop-kuljetus. Liekö ollut jotain erikoisempaa, vai oliko vain tavallista kesäisen ja viimeisen viikonlopun ennen koulujen alakmista aiheuttamaa ruuhkaa.

Lähempänä Raahea sai ylitellä tulvivia jokia, niin Kalajoki kuin Pyhäjokikin kuohuvinen koskineen olivat nähtävyyksiä. Alueella on satanut ennätysmääriä ja tulvavesiä on sen mukaisesti.

Itse Raahe on vanha perustajansa Pietari Brahen perustama pieni idyllinen kaupunki, jonka vanhat yksikerroksiset puutalot kokouspaikkamme kirkon ympärillä ovat suosittuja suojelukohteita ja asuinpaikkoja. Kyllä Suomessa on näkemistä, ei sen puutteessa tarvi ulkomaille lähteä.

Saan toimia vuonna 1908 perustetun valtakunnallisen Israelin Ystävien liittohallituksen jäsenenä ja siten järjestämämme Israel-konferenssi on vuosittainen käyntipaikka. Saamme siunata niin Israelia Jumalan silmäterää kuin tietysti myös toisia alueella asuvia eli arabeja.