keskiviikko 15. elokuuta 2012

Merikarvialla myös vaaleihin

455 ääntä, 23,7%  ja toiseksi suurin puolue oli Perussuomalaisten tulos viime eduskuntavaaleissa Merikarvialla. Siksi ei suinkaan ollut turha teko tänään, kun perustimme Merikarvialle oman puolueosaston ja lähdemme innolla kunnallisvaaleihin. Näin annamme kannattajillemme mahdollisuuden äänestää uutta voimaa myös Merikarvian valtuustoon.

Kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa teki hienon eleen ollessaan kertomassa kokouksemme aluksi Merikarvian kuulumisia, jotka eivät olleetkaan lainkaan hulluimpia. Kunta on omavarainen, säästöjä on miljoonia, henkeä kohden oleva velka on vain muutama sata euroa, kun keskimääräinen luku on lähes kymmenkertainen. Eteenpäin mennään voimakkaasti, jäähalli on rakenteilla, uusiin tuulipuistoihin tulee kymmeniä tuulivoimaloita, jotka tuovat kunnan kassaan kiinteistöveroa. Peruspalveluissa ollaan suuntautumassa  Porista edullisempaan Pohjois-Satakunnan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymään.
Ainoana peikkona taivaanrannalla on hallituksen aikeet kuntien liittämisestä suurempiin vaikkapa, jos muu ei auta, pakolla. Sen tosin voi estää voimakas kuntajytky syksyn kunnallisvaaleissa. Merikarvialla halutaan pysyä vahvasti edelleen merikarvialaisina.

Vaikka Katainen viimeksikin on laukonut, ettei hallitus tee mitään perussuomalaisten pelossa, niin kyllä kuntien pakkoliitoshankeetkin raukeavat, jos saamme kunnon jytkyn kuntavaaleissa. On se pelko niin suuri, kuten muinoin Oolannin sodassa laulettiin, että pelko oli suuri Kokkolassakin.

Niin, Merikarvialla lähti liikkelle ja on jo aiemminkin ollut asialle useampi miehinen mies, joukkoon tummaan kaivataan myös muutama nainenkin, niin hyvää tulee ja perästä kuuluu sanoi torventekijä.