torstai 16. elokuuta 2012

Kunnallisvaaleissa riittää työtä

Piiritoimikunnan kokouksessa käsiteltiin laajasti edessä olevaa ja tietysti jo monella tavalla aloitettuakin kunnallisvaalisuunnitelmaa niin piirin taholta kuin koko maatakin käsittävästi,
voihan piirimme puheenjohtaja Seppo Toriseva tuoda terveiset suoraan puoluehallituksesta ja näin pysymme koko ajan ajan valtimolle siitä, mitä suunnitelmia ja toteutuksia puolueen päässä ollaan tekemässä.

Kunnallisvaalit koko maata ajatellen on melkomoinen hässäkkä, kun joka kunnassa on omat ehdokkaansa ja niin myös oma vaalityönsä omine vaalimainoksineen. Valtakunnallinen juliste on helpompi työstää ja sen tekeekin tietysti puolue. Sen sijaan kunkin piirin alueella piirin johdolla on huolehdittava paikkakuntakohtaisista julisteista. Niitä varten saadaan käydä sovituissa valokuvaamoissa ja ulkojulisteet tehdään sitten keskitetysti kussakin piirissä. Näin varmaan homma luonnistuukin paremmin kuin aiemmissa vaaleissa, kun puolue yritti huolehtia kaikkien paikkakuntienkin omista ulkomainoksista.

Toinen kysymys on sitten vaalilehdet. Vielä eduskuntavaalitasolla piirikohtaiset vaihtosivut oli melko onnistunut ja helposti toteutettu vaihtoehto varsinaisen Perussuomalainen-lehden välityksellä. Nyt kuntavaaleissa samanlainen koko piiriä koskeva vaihtosivusto tuntuu vähänliiankin isolta, mutta muunlainenkaan vaihtoehto ei tunnu mahdolliselta, ellei sitten joissakin kunnissa tehdä kokonaan omaa vaalilehteä. Jossain kuten Kankaanpäässä siihenkin olisi kyllä voimavaroja.

Julma-Juha Väätäinen kiertää vaaliteemoissa koko maan, niin myös Satakunnassa viikonvaihteena 22. ja 24.9. kun eduskunta on vapaalla, sunnuntai jäi valitettavasti pois sen tähden, että Juhalla on silloin presidentin kutsu veteraanitilaisuuteen. Myös perussuomalaisten naisjärjestö on liikekannalla kahdellakin autolla ja käy ainakin syyskuun eka päivänä Satakunnassa Raumalla, joka Väätäisen kierroksen lyhentymisen vuoksi jäi häneltä pois. Meillä on kyllä piirikohtaisesti käytössä useampia telttoja ja muuta reksvisiittaa ja jaettavaakin hyvän Perussuomalainen-lehtemme lisäksi. Suositut ilmapallot vaan taitavat ruveta olemaan näin syksyn saapuessa epäajankohtaisia.

Piirikokouksessa puhuttiin myös jokaisen ehdokkaan puolueen piikkiin saamasta mahdollisuudesta omaan nettisivustoon. Samoin uusi päätoimittajamme Matias Turkkila on saamassa kovan urakan valmiiksi koko puolueen nettisivuston uudistamisesta. Piirikohtaisen vaalirahan käyttö jätettiin työvaliokunnan purtavaksi. Paikallislehtiin ainakin saadaan mainoksia, ne jopa ovat halvenpia ja paremmin luettuja kuin suuremmat lehdet. Kaupunkien ilmaisjakelulehtiä ei myöskään kannata aliarvioida.

Kyllä tästä hyvää tulee, mutta kovaa työtä tämä kaikki vaatii ja tässä vaiheessa ennen kaikkea peräksiantamatonta ehdokashankintaa, jota varten tulee myös vielä oma koko maata koskeva kamppanjansa mm. lehtimainontaa toteuttamalla!