perjantai 12. lokakuuta 2012

Paluuta arkitodellisuuteen

Kolme päivää Arvojen akatemiassa poissa nettisivuilta, facebookista, tv-uutisten ääreltä ja eduskunnasta oikein virallisen luvan perusteella.

 Nyt on edessä paluu arkeen, 6500 Perussuomalaista piirikohtaista vaalilehteä sekä omat Kankaanpään ehdokkaiden yhteiset vaalibrosyyrit saapuivat joka kotiin jakelua varten. Lisää lehtiä oli tilattava, että niitä riittää naapurikuntiinkin. Vaalityö on siis kuumimmillaan, toripäivänäkin vaalikahvilassa oli kulunut viisi lonkapitkoa! Myös oman taskukalenterin jako joka kotiin on suoritettu oikein postin välityksellä loppuviikosta. Vaalilehdethän jaamme talkoilla ja suurin osa lehdistä ja yhteisbrosyyreistä onkin  jo liikenteessä ja jaetaan viikonvaihteen aikana. Itselläni on urakkana tuhat taloutta pääasiassa kerrostaloissa, siitäkin jo osan sain tehtyä heti nyt perjantai-iltana.

Lauantaina on käynnit Huittisten ja Jämijärven Perussuomalaisten vaalitilaisuuksissa. Huittisissa on Satakunnan kolmanneksi eniten perussuomalaisten ehdokkaita eli jopa paremmin kuin Raumalla ja Huittisissa on myös kova henki päällä lauantaina K-marketin pihalla. Jämijärvellä on eri puolueilla yhteistilaisuus toriaukiolla ja sinne menen ensin käytyäni aamutuimiin Huittisissa. Lauantaille olisi muutakin tehtävää, mahtaneeko vaan olla kunnon säitä, kun on luvattu sateita ja paikoin lumiräntääkin. Huittisisa kyllä on oma vaaliteltta, joten siellä ei sääkään peloita. Meidän Kankaanpään alueen teltta puolestaan on käytössä lauantaina Honkajoella. Säpinää siis riittää.