maanantai 18. helmikuuta 2013

10 sivua veteraaniasiaa

Veteraanityö ei suinkaan ole loppunut, meillä Kankaanpäässäkin on tänä vuonna 35 vähintään 90-vuotiasta veteraania, joista kaksi yli 100-vuotiasta. Kaiken kaikkiaan veteraaneja on 73, puolisoita 20, leskiä 62, kannattajajäseniä 124 ja naisjaostossa 26 eli yhteensä Kankaanpään Sotaveteraaneilla on 307 jäsentä, kun lukuun otetaan myös kaksi yhteisöjäsentä. Vuoden aikana viimeiseen iltahuutoon kutsuttiin yhdeksän veteraania, yksi puoliso, viisi leskeä ja kaksi kannattajajäsentä.

Tämä ja paljon muuta käy ilmi nelisivuisesta toimintakertomuksesta, joka jaettiin veteraanien hallituksen kokouksessa ja käsitellään tulossa olevassa vuosikokouksessa. Viime vuoden aikana erilaisia tapahtumia on ollut kuutisenkymmentä. Lisäksi tulevat veteraanihautaukset, joissa on laskettu seppeleet, merkkipäivämuistamiset kaikille yli 90-vuotiaille sekä kaikille  henkilökohtaisesti viety itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien kutsu ja joulukukkien vieminen yli 90-vuotiaille.

Paavo Kampin johtama Kankaanpään Sotaveteraanit on siis vahvasti noudattamassa tunnuslausetta: Veteraania ei jätetä. Siitä oli taas muistuttamassa tämänpäiväinen hallituksen kokouskin, jossa meillä oli käsiteltävänä kymmenen arkkia asiapapereita: esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja, jo mainittu nelisivuinen toimintakertomus, tuloslaskelma, toimintasuunnitelma, talousarvio, tulevan vuosikokouksen esityslista ja piirihallituksen kiertokirje. Kokouksessa käsiteltiin myös Tykistöprikaatin valatilaisuutta Niinisalossa, jossa valan lukee veteraani Jaakko Vaajasaari. Veteraanikeräyksen aluejakoa tarkennetaan, koska keräyksen suorittaneet sotilaat eivät ole käyneet läheskään kaikilla alueilla. Talvisodan päättymisen muistotilaisuus on 13.3. talvisotaan lähdön muistomerkillä.

Alkaneesta vuodesta on jälleen tulossa yhtä toimelias kuin aikaisemmatkin, veljeä ei todellakaan jätetä!