maanantai 11. helmikuuta 2013

Maanantaipäivän viettoa

Aamusta Porin radiossa aloitettiin kansanedustajien kevätkauden haastattelut. Jutustelu sujui Teemu-juontajan kanssa luonnikkaasti. Käsittelimme Kankaanpään valtuuston luottamusvalintoja, seurakuntakeskuksen kallista korjausarvioita, ajankohtaisia EU:n kehysriihen Suomen maksuosuuksia ja jättämäämme välikysymystä hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikasta, varsinkin STX-telakan tiimoilta.

Eduskunnan tietokone asennettiin oman koneeni tilalle, kun tällainen kotikone nyt kuuluu kaikille edustajille. Minulle se tuli nyt vasta kauden puolivälissä, kun muillakin edustajilla uusittiin koneet.
Valtuuston kokouksessa esiteltiin kuntien yhteistä henkilöstö- ja talouspalveluhanketta Taitoa, jolle on saatavissa toimintapiste Kankaanpäähän ja se voisi jopa tuoda uusia työpaikkoja, jos saadaan vaikkapa muitakin lähikuntia mukaan. PoSa tulee myös mukaan ja muodostaa valtaosan naapurikuntien tämän alan palvelutarpeesta.

Kirkkovaltuustossa oli vakavaa pohdintaa korjauskustannuksiltaan 5 miljoonaan nousevan seurakuntakeskuksen kohtalosta. Seurakunnan varat eivät riitä näin hullunrohkeaan yritykseen, jossa ei edes olisi takeita, että kaikki homemyrkyt saataisiin pois.

Päiväsydännä pääsin vielä kiertämään ainoan kerran koko viikonloppuna kaksi kertaa liikuntakeskuksen 5 kilometrin radan tasatahtia lykkien, vaikka uusi lumi ei luistavinta ollutkaan. Lenkin päälle oli kruununa vielä kahden tunnin hierontakäsittely Aimo Viitasen taitavassa hoidossa.