lauantai 2. helmikuuta 2013

Tikun nokassa

Tarpeellisesta ja normaalien kustannusten mukaisesta eduskunnan kokonaisremontista on yritetty tehdä Kauppalehden artikkelissa hälyuutista. Mikä onkaan tunteita nostattavampaa, kun ottaa taas kansanedustajat esiin skandaalinkäryisesti, vaikka ei olisi edes savua, tulesta puhumattakaan.

Kahdeksan vuoden rakentamisen jälkeen vuonna 1931 valmistunut, J.S.Sirenin piirtämä eduskuntatalo on nyt kokonaisremontin alla kaikkine lisärakennuksineen ja jälkeenpäin tehtyine maanalaisine tiloineen. Tällaista täysremonttia ei aiemmin ole tarvinnut tehdä, mikä kuvaa hyvin rakennuksen korkeaa tasoa. Vertauksen vuoksi täytyy mainita, miten hänen poikansa Heikki ja Kaija Sirenin piirtämä Kankaanpään seurakuntakeskus vuodelta 1971 on täysin käyttökiellossa ja korjaaminen maksaisi viisi miljoonaa eli enemmän kuin mitä uuden rakentaminen kustantaisi.

Eduskuntataloon kannattaa satsata, onhan se yksi edustavimpia julkisia rakennuksiamme ja koko ajan kovassa ja arvokkaassa käytössä. Vuonna 2005 peruskorjausta käynnistettäessä projekti oli suunniteltu viisivuotiseksi ja budjetiksi haarukoitiin noin 100 miljoonaa. Korjaukset arvioitiin paljon vähäisemmiksi kuin tällä hetkellä. Kustannuksia lisää moni muukin tekijä. Kyseessä on arvokas suojelukohde, mikä vaikuttaa mm. siihen, että kaikki talotekniikka on rakennettava talon alle. Myös tiukentuneet turvallisuusmääräykset vaativat omat maanalaiset tilansa, ja nyt on esimerkiksi puhkaistu kokonaan uusi maanalainen käytävä. Myös päivittäinen huoltoliikenne siirtyy näkymättömiin maanalaisiin tiloihin.

Nykyajan monet sabotaasit ovat aiheuttaneet häiriöttömän toiminnan takaamiseksi uusia turvaratkaisuja kaikkiin rakennuksiin, ei siis vain maanalaisiin tiloihin. Kun toiminta jatkuu talossa koko ajan, vaikeuttaa se osaltaan rakennustöitä. Väistötilojakin on silti hankittava, ja nykyisen istuntokauden päätyttyä kansanedustajien kokoontumissali siirtyy viereiseen Sibelius Akatemian juhlasaliin. Päärakennuksen korjauksen valmistuminen on ajoitettu itsenäisyytemme satavuotisjuhliin syksyyn 2017.

Remonttiaika pitenee puolella eli kymmeneen vuoteen, ja nykyarvio kustannuksista on 225 miljoonaa. Kunnollinen ja talon arvon mukainen perusremontti halutaan tehdä kerralla hyvin, jotta vältytään useammista osittaisista korjauksista! Mistään skandaalista tai leväperäisyydestä ei pienimmässäkään määrin ole kysymys.