maanantai 6. toukokuuta 2013

Kaikenlaista vipinää

Kiirettä pittää, viikonloppu on mennyt niin työn touhussa, ettei facebookiin eikä blogiin kirjoitteluunkaan ole ehtinyt eikä jaksanut paneutua. Tänään oli toistakymmentä henkeä Perussuomalaisten Siikaisten kokouksessa. Saman verran oli väkeä Kankaanpään perussuomalaisten ryhmäkokouksessa huomisen kaupunginhallituksen kokouksen johdosta, jossa tehdään mm. valtuustolle päätösehdotus Taitoa-hankkeesta, jolla ulkoistettaiin rahatoimiston palveluita. Ryhmämme suhtautuu nihkeästi kaikkeenkin ulkoistamiseen, niin tässäkin tapauksessa, vaikka Kankaanpäähän perustajajäsenenä olisi saatavissa yksi Taitoan toimipiste, mutta muut ehdot eivät oikein vakuuta, vaikka yhtiö onkin kuntien perustama ja omistama voittoa tavoittelematon yritys.

Perussuomalainen-lehteä tuli taas 4-5000 kappaletta, josta enää viitisensataa on jakamatta. On myös tehty talkootyötä urheiluseuran nimissä, kun aurakepit saatiin poistetua. Tienvarsiroskissa riittää vielä työurakkaa, vaikka muutama talkoolainenkin on ollut jo päivän töissä, maanantaina tulee kaksi talkoomiestä lisäkseni ja perjantaiksi meitä on lupautunut yhteensä ainakin neljä, joten eiköhän roskat saa kyytiä. Vaikka eivät ne keräämällä lopu, aina valitettavasti löytyy uusia piittaamattomia roskien heittäjiä. Opetusta tarvittaisiin niin kouluissa, kotona kuin varuskunnissakin, koska keräsimme juuri Niinisalon varusmiestenkin käyttämälle tielle heitettyjä roskia.

Pekka Ahon facebookissa esittämään kysymykseen, vieläkö Paavo on johdossa, vastasin: Tuulensuun Paavo on edelleen mukana yli kolmenkymmenen vuoden uran jälkeen kunnanlvaltuutettuna, puheenjohtajana toimii Kauko Ylikoski, joka on kunnanhallituksessa. Hän on sikäli harvinaisen sattuman uhri, että vaalien jälkeen Siikaisissa oli kolmella puolueella kahteen viimeiseen paikkaa sama vertailuluku ja niin vain kävi, että Kauko putosi arvalla. Sihteerinä on toinen nuorta voimaa edustava valtuutettu  Susanna Järvenpää. Kauko ja Paavo olivat paikanpäällä vaimoineen eli Helvin ja Paulan kanssa.