Maanantaina en päässyt lainkaan työskentelemään tietokoneella kotona Kankaanpäässä, vaikka avustajani, tietokoneista hyvin perillä oleva Pekka Nikkolakin teki parhaansa. Hänen tulkintansa tilanteesta oli mokkulan rikkoutuminen. Täällä eduskuntatalolla olisi uusi mokkula, mutta se saadaan vasta perjantaina paikalleen. Sen sijaan täällä ei tietokoneen kanssa ole mitään ongelmia, eikä tietenkään voi ollakaan, siksi tärkeä paikka tämä maamme lakeja säätävä eduskunta kaiken kaikkiaankin on.
Maanantaista olisi paljonkin kerrottavaa, kaupunginvaltuuston kokouskin, mutta ensi sijassa on kuitenkin koskettava sankarihautaus, kun talvisodassa kaatunut sotilas siunattiin ja laskettiin sankarihautaansa, johon hänet oli siunattu aikanaan rintamalle jääneenä. Hänet oli kutsuttu viimeisenä varttuneempana ikäluokkana talvisodan loppuvaiheissa riviin ja hän kaatui aivan loppurytäköissä 4.3.1940. Hän oli syntynyt 1898 eli oli jo 42-vuotias perheellinen, monen lapsen isä. Lapsista elossa olevat olivat nyt paikalla sotilaallisin juhlallisuuksin pidetyssä hautaustilaisuudessa. Ainakin kaksi lapsista on kuitenkin jo kuollut. Kirkossa ollessamme siunauksen aikana ulkona oli ankara sadekuurokin, mutta haudalle mennessämme kovin sade oli jo lakannut.
Veteraanijärjestöjen lippurivistö, sotilaiden kunniavartio, isänmaallinen musiikki ja sotilaspastorin toimittama siunaus ryydittivät juhlahetkeä. Ennen kuin sotaveteraanit laskivat kaikkien veteraanijärjestöjen yhteisen sinivalkoisen kukkalaitteen soitettiin mieliä herkistävä "Oi kallis Suomenmaa". Arkkua kannettaessa soivat Narvan marssin vavahduttavat säveleet. Paikalle oli jaksanut tulla vielä monta sotiemme veteraaniakin puolustusvoimien edustajien ja laajan omaisjoukon ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti