keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sotainvalidileiri jatkuu

Sotainvalidien leiri jatkuu sateisesta säästä huolimatta. Leirillä pidettiin myös Kankaanpään seudun Sotainvalidien johtokunnan kokous. Näin saivat johtokunnan jäsenetkin tutustua leiriläisiin, ruokailla Hakoniemen herkullisessa ruokapöydässä ja käydä vaikkapa saunassa ja uimassa. Yhteinen hyöty ja huvi, samalla asialla kun ollaan. Myös Sotainvalidipiirin toiminnanjohtaja Marika Keskinen vieraili leirillä.

Itselläni oli myös runsaasti asiointia leirin puitteissa. Hain makeaa mahan täydeltä, eli palkintoja EuroHamsterista leirin palkitsemisia varten.  Sunnuntain Israel-konferenssin johdosta oli käytävä lyhentämässä koko kesän kasvaneita hiuksia. Ja aivan Isojoella asti, jonne parturini on muuttanut jo vuosia sitten.

Lauantain maratonin onnistumiseksi pääsin lääkäri Aholan vastaanotolle ja hän näki ultrakuvassa kantapään tulehduksia, joita paikkailtiin kortisonipistoksilla. Toivottavasti jalka kestää, vaikka Ahola kyllä suositteli juoksumatkojen lyhentämistä. Hän sanoi, että kun muutenkin Kreikka on huonossa huudossa, niin eihän kreikkalaisesta maratonperinteestäkään kannattaisi enää pitää kiinni. Nykykreikkalaisten sähläilyjä koko muu Eurooppa joutuu korjaamaan kymmenillä miljardeilla.

Ei kommentteja: