Israel-konferenssin puheenvuoroni Seinäjoella

Hyvät sisaret ja veljet, Israelin Ystävät

Suomen ja Israelin väliset suhteet ovat alusta asti olleet hyvät ja kattavat niin politiikan, talouden, tieteen, kulttuurin ja turismin kuin kansalaisyhteiskunnankin osalta. Suomi tunnusti Israelin alkuvuodesta 1949 ensimmäisten ulkovaltojen joukossa. Diplomaattisuhteet solmittiin vuonna 1950. Suomen lähetystö Tel Aviviin tuli vuonna 1952 ja Israelin lähetystö Helsinkiin 1956. Ensimmäisen valtiovierailun Israeliin teki presidentti Ahtisaari 1995. Tällä vuosituhannnella ministerivierailuja on ollut puolin ja toisin, viimeksi tänä vuonna Israelissa vieraili ulkoministeri Tuomioja.

Juuri alkaneista Israelin ja palestiinalaisten Yhdysvalta-vetoisista rauhanneuvotteluista voi todeta kolme päätavoitetta: 1. Kehysten luomisen neuvotteluiden käymiselle, 2. Israelin turvallisuustakeiden saaminen, 3. Palestiinalaisten taloudellisen aseman parantaminen. Pitää toivoa ja rukoilla, että Jumala saisi johtaa näitä neuvotteluita kohti rauhaa.

Israel on Suomen kolmanneksi suurin vientimaa Lähi-Idässä, mutta suurin tuontimaa jo pitkältä ajalta. Vienti oli viime vuonna 161 miljoonaa ja tuonti 88 miljoonaa. Maiden välinen kulttuuriyhteistyösopimus on vuodelta 1985. Kulttuuritoimijoiden suorat yhteydet ovat varsin aktiiviset. Varsinkin Suomen koulujärjestelmä tunnetaan Israelissa varsin hyvin. Ryhmämatkat Israeliin alkoivat jo 1950-luvulla, romahtivat  2000-luvun palestiinalaisten kansannousun alkamisen myötä, mutta ovat jälleen olleet nousussa. Niinpä vuonna 2012 vieraili Israelissa vähän vajaat 18 000 suomalaista. Kaiken kaikkiaan Israelissa asuu runsaat 700 suomalaista.

Edellisellä eduskuntajaksollani kävin  Israelissa v. 1982 ja sain vierailla Suomen Ystävät Israelissa -seuran puheenjohatajan Pesach Ostashinkin kodissa, jossa tapasin myös Natanean kaupungin pormestarin Keglerin. Sain muistoksi Maailman Siionistijärjestön arvokkaan 50-vuotisjuhlateoksen vv. 1929-79, jossa on mm. kuvat järjestön perustavasta kokouksesta Zurichissä sekä juhlakokouksesta Jerusalemissa 1979.

Me kaksi pientä maata, Israel ja Suomi, olemme paljolti samanlaisia. Lippummme ovat sinivalkoiset. Itsenäisyytemme aika on suhteellisen lyhyt. Vaikeita sotia on riittänyt ja vihollisemme ovat olleet voimakkaita. Viholliset ovat hyökänneet kimppuumme, mutta olemme saaneet elää Jumalan johdatuksessa säilyttäen itsenäisyytemme. Olemme rauhaa rakastavia,  korkean elintason omaavia ja meillä on viisautta, taitoa ja korkeaa teknologiaa. Voi jopa sanoa, että olemme Jumalan silmäteriä.

Yksi historian tähtihetkiä on ollut, kun Jumala palvelijansa Mooseksen välityksellä opetti siunauksen sanat Israelin ylimmäiselle papille Aaronille. Hän oli Mooseksen veli, joka kädet ojennettuna luki sanat Ilmestysmajalle kokoontuneen kansan ylitse. Meidänkin elämässämme tämä siunaus on saanut seurata alusta lähtien ja kerran se luetaan myös kylmentyneen tomumajamme yli. Näin Herran siunaus piirtyy elämämme pyhimpien ja herkimpien hetkien ylle. Näin siunaamme kasteen, aviopuolisot onneensa, rakkaamme haudan lepoon. Sillä siunaamme työmme ja lepomme, arkemme ja juhlamme. Näin tehdessämme tiedämme, ettei siunaus ole meistä vaan Herraltamme. Siunaava käsi on Vapahtajamme syntiemme sovitukseksi lävistetty käsi. Hän siunaa meitä joka hetki ja lähettää Pyhän Henkensä, jotta voimme suorittaa lähetystehtävän täyttämistä aina maan ääriin saakka.

Jeesus, Vapahtajamme siunaa meitä aivan niin kuin hän siunaten erkani täältä noustessaan taivaaseen. Ja hänen kätensä olivat levitettyinä ristille ja naulojen lävistämät, jotta meillä rauha olisi. Ne kädet nostivat aaltoihin hukkumassa olleen Pietarin ja ojentuivat epäilevää Tuomasta kohti. Miten voisimme epäillä hänen rakkauttansa. Hänen siunaavat kätensä ovat kohotetut yli kaikkien elämänvaihettemme, yli koko hänen kirkkonsa ja koko maailman, yli pakanakansojenkin, Israelinkin, jotta kaikki tulisivat hänen opetuslapsikseen. Emmekö mekin haluaisi olla hänen siunaavien käsiensä suojassa niin elämässämme kuin tilinteon hetkellä kuoleman majesteetin saapuessa.

Lauri Stenbäck kirjoitti meidän ihmisten osasta vahvassa uskonvarmuudessa: "Jeesuksen silmäin eteen/ Mä käyn näin vaivaisna kuin lien./ Mun velkan´, köyhyyteni vien/ Jeesuksen silmäin eteen./ Jeesuksen silmiin helliin/ Mä katson, jos hän hylkää, niin / Viel´ katson vaipuissanikin/ Jeesuksen silmiin helliin."

Mitään muuta me emme tarvitse, sillä Hänellä on elämän ja kuoleman sanat. Mekin saamme etsiä sitä, mikä ylhäällä on, jossa Kristus istuu Jumalan Isän oikealla puolella.