tiistai 3. syyskuuta 2013

Nokia-pommin päivänä kuitenkin painavaa veteraaniasiaa

Nokia-uutispommi on tämän päivän kuuma peruna. Ainakin osakkeet lähtivät pörssissä huimaan nousuun. Jotkut asiantuntijat näkevän Nokian päässeen irti painolastiksi muodostuneesta puhelimien valmistamisesta ja voivan vapaasti uudistua ja keskittyä verkkoliikenne-tekniikkatoimintaan. Näin voidaan toivoa Nokian olevan taas uuden nousun tiellä!

Sain tänään jutella myös 100 vuotta täyttäneen Vihtori Siivon kanssa. Hän jaksaa olla yhä vaan ideanikkarina. Huomenna vietetäänkin hänen aloitteestaan Niinisalon varuskunnan sotilaskodissa toistamiseen sodan päättymispäivän muistojuhlaa. Hän on itse taas muistelijana, sujuvasti ilman papereita.

Vihtori Siivo toi esiin, miten tätä sotiemme päättymispäivää ja siten vapautemme sinetöintipäivää pitäisi huomioida laajemminkin ja pysyvämmin, sillä päivä sivuutetaan hyvin vähäisin äänin, ilman mitään julkisuutta. Niinpä hän on pohtinut, että päivä tulisi saada yleiseksi liputuspäiväksi, jotta osattaisiin antaa arvoa kaikkienkin kolmen sotamme voitolliselle lopputulokselle: vapaalle, itsenäiselle isänmaalle.

Mikä olisikaan luontevampaa kuin juhlia sotiemme veteraanien raskain uhrein ja kärsimyksin hankittua aikaansaannosta yleisellä juhlaliputuksella. Varsinkin kun näin syksyn tuntumissa ei juuri liputuspäiviä liiemmälti ole. Eikä haittaa mitään, että veteraanipäivänä 27.4. ja itsenäisyyspäivänä on liputukset jo ennestään.

Vihtori Siivohan on ollut Kankaanpään veteraanitalon alkusanojen lausuja ja samoin kuin kirkkopihalle pystytetyn ensimmäisen laatuaan olevan kotirintaman muistopatsaan pystyttämisessä.

Sunnuntaina Jämijärvellä pystytetty kotirintamapaasi on kaiketi järjestyksessään toinen koko maassa. Tämän idean isä Veikko Jokelahan ei onnettomuuden vuoksi päässyt juhlatilaisuuteen, ja nyt olemme saaneet kuulla hänen maanantaina aamuvarhaisella menehtyneen autokolarissa saamiinsa vammoihin. Näin taivaan enkelit ovat hänet kantaneet sinne, missä ei enää ole mitään vajavaista, ei muutosta eikä vaihteen varjoa. Näin kummisetäni on päässyt perille! Vaikean vammautumisen takia hänen ei tarvinnut jäädä enää tänne ajan vaivoihin.

Ei kommentteja: