perjantai 29. marraskuuta 2013

Suurlähettiläs Huang jäähyväiskäynnillä

Kiinan suurlähettiläs Huang kävi varapuhemiesten luona jäähyväiskäynnillä, kun hänen nelivuotinen kautensa on päättymässä ja hän on siirtymässä takaisin Kiinaan. Kansainvälisten asiain yksikön sihteeri Maria Fagerholm laati molemmista keskusteluista muistion, ohessa hänen laatimansa muistio toisen varapuhemiehen kanssa käydystä tunnin mittaisesta keskustelusta, joka vastaa hyvin suurlähettilään keskustelussamme käyttämiä puheenvuoroja:

Varapuhemies Joutsenlahti sai suurlähettilään kiitokset aktiivisesta osallistumisestaan Kiinan suurlähetystön järjestämiin tapahtumiin. Suurlähettiläs korosti, että nelivuotiskautensa aikana hän on saanut juhlia monta 60-vuotisjuhlaa yhdessä Suomen kanssa. Vuonna 2010 tuli kuluneeksi 60 vuotta maittemme välisten diplomaattisuhteiden solmimisesta ja 2013 on kulunut 60 vuotta ensimmäisen kulttuurivaltuuskunnan Kiinan-vierailusta. Huang on erittäin otettu tavasta, jolla asia on huomioitu Suomessa, sillä numero 60 on tärkeä kiinalaisessa kulttuurissa. Tapahtumat ovat luoneet uuden syvyyden suhteisiimme.

Suurlähettiläs oli myös kiitollinen Suomen ja Kiinan välisistä korkean tason vierailuista ja muistutti, että Suomen-vierailu kesäkuussa 2013 oli CPPCC:n uuden puheenjohtajan ensimmäinen ulkomaanmatka. Myös opiskeluvaihto on tärkeää. Huang on siksi huolissaan ehdotuksesta veloittaa kolmansien maiden vaihto-opiskelijoita opiskelusta Suomessa. Suomi on muutenkin kallis maa, ja maksulliset opinnot saattaisivat johtaa siihen, että opiskelijat eivät tule enää tänne. Sekä Kiina että Suomi hyötyvät siitä, että opiskelijavaihto on sujuvaa ja vilkasta.

Kiinan politiikka muuttuu hitaasti ja maa tarvitsee yhteistyökumppaneita muutoksissa. Suomalaiset ovat investoineet suuresti Kiinaan ja myös Kiinan investoinnit Suomeen ovat kasvaneet tasaisesti. Suuri syy kiinalaisten hitauteen on kuitenkin se, että Suomi ja Suomen yrityskulttuuri ovat vielä varsin tuntemattomat Kiinassa. Siksi olisi erittäin tärkeää järjestää erilaisia yritysseminaareja ja yhteistyöfoorumeita Kiinassa ja Suomessa, joissa yritykset pääsisivät tutustumaan molempien maiden yrityksiin ja toimintamalleihin.

Suurlähettiläs Huangin seuraaja toimii tällä hetkellä Kiinan suurlähettiläänä Prahassa. Hän on aiemmin toiminut myös Kiinan ilmastosuurlähettiläänä.

Ei kommentteja: