sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Hongonjoella

Honkajoella Lauhalasta kastepaikasta ajellessa Katkon kautta ei siis hienossa kunnossa olevaa kantatietä Honkajoen kirkonkylästä Kauhajoen rajalle vaan kylätietä, näin monien tuttujen taloja, yhdessä poikkesinkin kastepaikasta tultuani. Ensi vuonna 90-vuoden merkkipaalun saavuttava Kokon Kerttu on tuttava pitkältä ajalta jo SMP:n aikana oli hänellä ja veljensä lesken Elsa Raittilan luona tupailtoja ja myyjäisiä.


Näin myös Torpon talon, josta kolme veljestä kävi ylioppilaaksi Kankaanpäässä, Seppo vanhimpana valmistui kovana voimistelijana voimistelunopettajaksi kuten nuorinkin Heikki, joka kuoli nuorena. Keskimmäinen Risto on insinöörinä Raumalla. Juhani ei käynyt oppikoulua, mutta kävi Eurajoella kanttorinopissa ja on myös kuollut. Seppohan järjesti v.1961 Kankaanpäästä ylioppilaiksi päässeiden kokouksen pari viikkoa sitten ja kutsui minutkin mukaan, vaikka olen 1964 ylioppilaita.


Katkonkylässä on myös yhä edelleen Kankaanpäästä ylioppilaaksi päässeen lääkäriksi valmistuneen Esko Järvenpään kotitalo, jossa myös olen käynyt, olihan Esko kova urheilumies. Myös Pyyluomien maatalo on saman tien varrella, Sauli oli jopa meillä koulukortteerissakin ja velipoika Heikki on jo vuosia sitten luovuttanut talonpidon pojalleen. Yksi veli Allan on facebook-kaverini ja toimii seppänä Kullaan Leineperissä. Poikien sisko Sirpa oli kyläkauppiaana Vihtiksellä ja nuorin sisko pitää Niinisalon kukkaa ja kioskia.


Kyllä monia muitakin muistoja liittyy Honkajoelle. Olemmepa jopa asuneet Martti ja Ritva Ala-Hongon yläkerrassa ja monet juoksulenkit tein Honkajoen teillä! Olen myös opettanut Honkajoen yhteiskoulussa ja lukiossa.


Ei voi muuta kuin sanoa monena mies eläessään, varsinkin jos on saanut ja saa elää pitkään!

Ei kommentteja: