tiistai 23. syyskuuta 2014

Toinen välikysymys STubbin hallitukselle

Jopa MTV:n uutisissa virheellisesti mainittiin Stubbin hallituksen saaneen tänään vastata ensimmäiseen välikysymykseensä, vaikka juuri oli käsittelyssä meidän perussuomalaisten välikysymys poliisien riittävyydestä.


Tämän päiväinen välikysymys on eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta.
Kello 21.20 sain lopettaa istunnon. Kaikkiaan käytettiin 150 puheenvuoroa! Debatissa keskustelupuheenvuoroja oli 101 ja siten varsinaisia puheenvuoroja 49.
...
Kärkeen omassa välikysymyksessään ylsi keskustapuolue 39, perussuomalaiset 29, demarit 26, kokoomus 22, vasemmistoliitto 11, vihreät 5, kd, 4, vasenryhmä 3, rkp ja vaihtoehto11 2.


Paljon puhuttiin lapsilisäleikkauksesta, eläkeindeksin taittamisesta, työttömyydestä omaishoitajista, nuorten mielenterveysongelmista jne. Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoistuminen on kasvanut viime vuosia ja juuri työttömyys eli palkkatyön puute on suurin köyhyyden aiheuttaja. Tietysti toisena on tietysti myös päihteiden väärinkäyttö, johon myös pitäisi pystyä puuttumaan.


Huomenissa sitten äänestää prätkäytetään hallituksen luottamuksesta, jonka se saanee, koska vihreät ovat sanoneet äänestävänsä tyhjää, ovathan he tavallaan vielä hallituksessa ennen kuin torstaina tapahtuu vaihdos ja sekä kokoomus että demarit saavat silloin uuden ministerin.

Ei kommentteja: