perjantai 26. syyskuuta 2014

Viikonvaihteen työt

Työntäyteinen viikonloppu, ei tosin juurikaan tilaisuuksia onneksi, sillä töitä on enemmän kuin tarpeeksi. Perussuomalaisten lehti ilmestyi normaalia paksunpana eli kaksinkertaisena, jakelua riittää kuten aina. Tänään perjantaina sain jakelulle hyvän alun eli Luomanmäen ja osan Paasikivenkatuakin, mullahan on näitä kerrostaloja ravattavana, osassa on hissi, osassa ei. Kuntoa tulee ihan itsestään. Kyllä tosin joka päivä tällä viikolla Helsingissä pääsin tekemään joko lenkin tai kuntosaliharjoituksen. Hyvä niin.




 Myös talvi painaa päälle, viime maanantaina aloitettiin aurakeppien pystytystalkoot, jatkoa seuraa lauantaina ja maanantaina. Nyt ei enää tarvitse olla keppimetsässä, kun Destialla on valmiit punertavat muovikepit pystytettäviksi. Mutta kyllä pelkässä pystytyksessäkin on oma hommansa, suosittelen mukaantuloa ja homman kokeilua.


Pyhäiltana on kylläkin kirkon virallisen linjan 42 seurakuntavaaliehdokkaan palaveri. Se onkin onneksi ainoa kokous - todella poikkeuksellista - koko viikonvaihteessa.

Ei kommentteja: