tiistai 7. lokakuuta 2014

Energiapolitiikkaa kotimaista suosivammaksi

Uusiutuvan puuenergian, ennen muuta energiapuun lisääminen edellyttää kuitenkin, ainakin toistaiseksi, tukijärjestelmiä. Tätä taustaa vasten on täysin käsittämätöntä, että Kataisen hallitus heikensi vuoden 2013 alusta lukien kotimaisen bioenergian kilpailukykyä. Se johti kivihiilen vyöryyn Suomeen, kauppataseen alijäämän syvenemiseen sadoilla miljoonilla euroilla sekä noin tuhannen suomalaisen työpaikan menetykseen. Virheellinen ratkaisu tulisi korvata ensi tilassa. Näin kirjoittaa Mauri Pekkarinen plokissaan. Ja täysin samaa perussuomalaiset ovat painottaneet jatkuvasti.


Tänään sitten paukahti - edessä olevat vaalit näyttävät pelottavan ja saavan ihmeitä aikaan.
 Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi tänään antaessaan pääministerin ilmoituksen energiapolitiikasta täydellisen suunnanmuutoksen ja näin täyttävänsä opposition toiveet:


- Kotimaisen turpeen ja metsähakkeen käyttö kivihiilen sijasta olisi ilmastoystävällisempää, parantaisi kauppatasetta, jättäisi rahat kotimaahan ja olisi satsaus suomalaiseen työhön. Siksi hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tänään, että turpeen ja metsähakkeen osalta
tulemme tekemään ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukyvyn suhteessa kivihiileen.


Eduskuntakeskustelussa vaan ihmeteltiin, miksi tätä kehitystä on jarrutettu kaksi vuotaa ja onko suunnanmuutoksen syynä vihreiden poistuminen hallitusrivistä. Myös perättiin nopeampia käsittelyjä turvesoiden käyttöön saamiseksi ja pahoiteltiin muutamien kaukolämpölaitosten muuttamista sopiviksi kivihiilen käyttöä varten.


Viikon päästä on sitten varsinainen keskustelu Fennovoiman ydinvoimalaluvan uusimisesta ja ja yhdestä sen suurimmasta osakkaasta venäläisestä Rosatomista.  Loppaus on kovassa vauhdissa, minullekin tuli päivälliskutsu, mutta tyrmäsin sen alkuunsa. Olen alusta lähtien ja vankkumattomasti ollut ja olen kuolemanvaarallisten ydinvoimaloiden vastustaja.


Ei kommentteja: