sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Raskaan työn raataja

Viikonloppu oli ankaran työn tekemistä. Heti perjantai-iltana Helsingistä tultua Perussuomalaisen jakoa Jämijärvellä. Lauantaina täysi 8-tunnin päivä aurakeppejä pystyyn 10,6 km Sydänmaa-Jämijärvi-välillä ja 7,3 km Mertiörannasta Vihuun eli yhteensä 17,9 km. Jäljellä urakasta on vielä yhden päivn urakka eli 18,5 km. Se vaan siirtyy parin viikon päähän.


On näet muita menoja, kun tavallaan kotiseudun työpäiviä on vain lauantai ja maanantai. Ensi maanantaina olemme varapuhemies Pekka Ravin kanssa Ahvenanmaalla. Seuraava viikonloppu perjantaista sunnuntaihin kuluu teologikurssimme v.1964 aloittaneiden50-vuotiskurssitapaamisessa, jonka aloitamme isännöimälläni eduskuntavierailulla. Ja sitten heti maanantaina on eduskunnassa kutsumanani Satakunnan Sotainvalidien piirihallitus.


Niin ja vielä lauantai-iltana Jämijärven keppipystytysten jälkeen jaoin loput kolmisen sataa Perussuomalaista Jämijärvelle ja kesken loppuivat, eivät lehdet ihan joka paikkaan riittäneet.


Ja viimeinen aurakeppien pystytysrupeama on mahdollista vasta lauantaina 18.10. ja silloin ovat vuorossa Lauttalammin, Ruupanperän, Pitkäniemen  ja Jämin- Varppeen tien varret. Viimeksi mainittu uutena valtion teinä, aiemmin kyllä yksityistiekunnan toimeksiannosta olemme sillekin tielle kepit hoitaneet useana vuotena. Samalle tieosuudellehan olen tehnyt raja-asia-aloitteen päällystämisestä. Lisäksi aina viimeiseksi on jätettävä Jämijärven keskustan kevytväylät tietysti siksi, ettei nuorille tulisi kiusausta  repiä keppejä irti turhan aikaisin


Talkootyö on tietysti vapaaehtoista ja siten antoisaa, mutta kyllä useamman päivän rautakangen heiluttelu olkapäihin ja olkavarsiin ottaa niin, että tuntuu vielä monen päivän päästä, jotta jotain näkyvää on tullut tehdyksi.



Ei kommentteja: