perjantai 3. lokakuuta 2014

Sampo ja Jussi

Sampo ja Jussi kertoilivat Brysselin ja Strasbourgin kuulumisia aamulla eduskuntaryhmässämme. Ihmeellisiä ovat EU:n toiminnat, kun niistä kertovat oikeat asiantuntijat paikan päältä. Mutta nyt olemme mukana arvovaltaisessa kolmanneksi suurimmassa konservatiiviryhmässä. Meppimme ovat saaneet juuri haluamansa valiokuntapaikat, joissa siis ovat vaikuttamassa. Yhteen kysymykseen he jättivät vastaamatta: ovatko ehdokkaina toukokuun vaaleissa Helsingistä. Hyvin ovat päässeet sisälle EU:n kiemuroihin, sitä auttaa tietysti sekin, että Sampo on jo toista kautta meppinä.


On muuten hienoa, että meillä on nykyisin kaksi meppiä, vastahan viime kaudella saimme ensimmäisen meppimme Timo Soinin ja hänen palattuaan vaalien kautta eduskuntaan loppukaudeksi hänen tilalleen nousi Sampo Teho, joka on osoittautunut erinomaisen kehityskykyiseksi ja pystyvänsä astumaan vaikka kuinka koviin saappaisiin tahansa.

Ei kommentteja: