sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kultaa ja kunniaa KankU:n veteraaniurheilijoille


Kultaa ja kunniaa veteraaniurheilijoille

 

Kankaanpään Urheilijoiden veteraaniyleisurheilijat saavuttivat tänäkin vuonna merkittäviä tuloksia Veteraaniurheiluliitosta Aikuisurheiluliitoksi muuttuneen liiton suomenmestaruuskilpailuissa. Tuloksena oli kaiken värisiä mitaleita, kolme kultaista, kaksi hopeista ja pronsseja myös kolme kappaletta. Myös muita pistesijoituksia tuli yhteensä yhdelletoista  SM-kisoihin osallistuneelle KankU:n veteraaniurheilijoilla.

 

Suomalaisten paraatilajissa keihäässä Hannu Kortesluoma M60 sarjassa oli taas pitelemätön Suomessa ottamalla mestaruuden Jyväskylän Harjulla pidetyissä SM-kisoissa. SM-kulta tuli tuloksella 46.91 ja monen metrin turvin seuraavaan. SM-kulta tuli tuloksella 46.91 ja monen metrin turvin seuraavaan. EM-kisoissa Turkin Izmirissä Hannulle ojennettiin pronssimitali tuloksella 45.63 ja Budapestin MM-kilpailuissa hän oli neljäs 47.59. Tasaisen varmaa tuloskuntoa siis ja hatun noston arvoista.

 



 

Kaksinkertaiseksi kultamitalistiksi kruunattiin M55 sarjan kävelyssä Kauko Pekkarinen. Vaasan 20 km maantiekävelyssä hänen aikansa oli 2.09,09 ja Jyväskylässä 5.000 m ratakävelyssä 27.14,18.

 

Äitienpäivä-aattona Lempäälän SM-maastoissa KankU:n M55 sarjan joukkue ylsi hopealle. Henkilökohtaisessa kisassa Veli-Pekka Vänni oli neljäs 6 km 21.44, Ilkka Vakkuri 13. ajalla 24.21 ja Jari Koskela 17.  ajalla 24.58.

M60 sarjassa KankU:n joukkue oli myös pistesijalla matkan ollessa 4 km. 16. oli Markku Haapa 16.38, Erkki Ylikoski 23. ajalla 17.12  ja 26. Ilpo Iso-Peura 17.24.

 

Ilkka Vakkuri ahkeroi jälleen tänäkin vuonna. Heti talven SM-hallikisoissa Tampereella hän ylsi kahteen pronssimitaliin, 1500 m 5.15,93 ja 3000 m 11.09,85. Jyväskylässä radalla hän tuli neljänneksi 1500 m 5.12,12 ja viidenneksi sekä 5000 m 19.19,98 ja 10.000 m 41.10,73. Vielä syksyn maantiejuoksuissakin hän otti kuudennen tilan 10 km 41.33,6.

 

Uusi aluevaltaus saatiin naisten puolella, kun Tarja Vakkuri ylsi 200 metrillä hopealle 36,53 ja neljänneksi 100 metrillä 17,74. Marjatta Järvisen mitaleista onkin kulunut jo useita vuosia.

 

Jyväskylässä rataa kiersivät myös M70 Anssi Joutsenlahti ja Lauri Kiviniemi. 5000 m Anssi oli kolmas 24.35,27 ja Lauri neljäs 26.41,79 tosin yhden ylimääräisen kierroksen juosseena. 10.000 metrillä Anssi oli neljäs 54.00,79.

 

Ensi vuonna onkin sitten taas uudet kujeet ja uudet tuulet myös KankU:n aikuisurheilijoiden mielissä

Ei kommentteja: