sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Linnassa

11. itsenäisyysjuhlat on taas käyty presidentinlinnan tungoksessa. Monta tuttua nähty. Linnaan kutsutuista keihäsmiehistä ja naisistakin nähtiin joitakin: 195 cm pitkä Tero Pitkämäki, jota TV:sta katsoessa heittämässä stadioneilla olen pitänyt lyhyempänäkin, Teuvan Rivakan vanha tuttu Pauli Nevala, Lapuan Tapio Korjus, jonka vaimo Tiina os. Alapiha on vaimoni kotikylältä Lapuan Kauhajärveltä, pari naiskeihäänheittäjääkin.


Presidenteistä tietysti tervetulokättelyn jälkeen eli itse Tasavanna Presidentin jälkeen pääsin kättelemään myös molempia muita paikanpäälle saapuneita eli Martti Ahtisaarta ja Tarja Halosta ja puolisoaan tohtori Arajärveä. Koivistot olivat vain kirkossa, ei enää illan juhlissa.


Kansanedustajia oli tietysti pilvin pimein, vaikkei kaikkia naiskansanedustajia aina tahdokaan tuntea hienojen kampauksiensa ja pukujensa takia. Perussuomalaisiakin käteltiin monia, vaikkei ihmispaljoudessa kaikkia mitenkään tapaa, kutsuttuja oli kaiken kaikkiaan 1800 henkeä, joukossa kunniakansalaisiamme sotiemme veteraaneja satakunta.


Piispoistakin tapasimme muutaman etummaisena arvostettu emeritus arkkipiispa John Vikström. Hän toimi korkeassa virassaan hyvin pidettynä vuodet 1982-1998. Työhuoneeni seinällä eduskunnassa on myös arkkipiispan kuva Gustaf Johanssonin, joka 1900-luvun alussa toimi pappissäädyn puhemiehenä.

Ei kommentteja: