torstai 11. joulukuuta 2014

Joululaulut raikui

Eduskunnan raamattupiirin  puheenjohtajansa kansanedustaja Sauli Ahvenjärven johdolla järjestämä eduskuntaväen jouluinen yhteislaulutilaisuus valtiosalissa keräsi tänäkin vuonne - jo kolmannen kerran - ihan mukavasti talon väkeä, niin kansanedustajia kuin virkailijakuntaa aina siistijöitä myöten.


Jo etukätesiharjoitusten aikana ajattelin että laulajakaksikon Leena Liimataisen ja Tiina Sinkkosen laulaessa kovaääniset olivat liian lujalla, mutta sitten huomasinkin, etteivät he edes laulaneet lainkaan mikkiin, valtiopäiväsalin akustiikka vain on niin hyvä äänen kantaja ja tietysti laulajillakin on todella mahtavat äänet. He lauloivatkin neljä laulua kahteen eri otteeseen.


Yhteislauluina saimme yhtyä sydämemme pohjasta laulaen toinen toistaan kauniimpaan ja herkempään joululauluun pohjalla kaikkien kansanedustajien suosituin laulu Jean Sibeliuksen ja Sakari Topeliuksen tekemään En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan.


Varsinaisen puheen pitäjänä toimi ortodoksikirkosta ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen palauttaen esimerkkikertomuksen avulla mieliin joulun sanoman ja päätarkoituksen. Minähän sain siis olla tuomassa alkutervehdyksen. Eduskunnan tiedotuspäällikkö Marjo Timonen toimi kuuluttajana.


Näin saimme kireän eduskuntatyön lomassa hetkiseksi herkistyä joulun suurelle sanomalle!

Ei kommentteja: