tiistai 20. tammikuuta 2015

Kuka on puolustanut meitä veronmaksajia

Jatkuvasti kuulee oikein fiksujenkin ihmisten suusta, miksette menneet hallitukseen. Olisiko meidän pitänyt tehdä, niin kuin kuusi hallitukseen mennyttä puoluetta eli antaa Kreikalle lainoja niin, että meillä on siellä tällä hetkellä seitsemän miljardin euron vastuut, eikä meillä suinkaan ole kaikki mahdolliset luottotappiot kattavia vakuuksia, vaan kreikkalaisten pankkien kanssa tehdyt tuottojenvaihtosopimukset, joilla ei ole mitään merkitystä, jos sunnuntain vaaleissa valtaan pääsevä Syriza-puolue päättää muutoksia maan lainaohjelmiin.


Kreikan valtionvelka on käsittämättömät 170%  bruttokansantuotteesta. Lainaa on tullut neljän vuoden aikana euromailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta yhteensä 226,7 miljardia euroa. Ja juuri tänäänkin TV-uutisissa saksalainen talousoppinut kertoi, ettei Kreikka mitenkään voi selvitä veloistaan. Jos Kreikka Syrizan ohjelman mukaisesti kieltäytyy maksamasta velkojaan tai jos niitä annetaan anteeksi, jää lainarahojamme saamatta.


Vieläkö joku vakavissaan voi sanoa, että meidän olisi pitänyt mennä hallitukseen myöntämään näitä päättömiä Kreikan ja muidenkin kriisimaiden tukipaketteja. Näitähän ovat Kreikan lisäksi saaneet Irlanti, Portugali, Espanja ja Kypros. Näitä kaikkia yhdistää se, että yksikään niistä tuskin selviää velkataakastaan. Velkaa on tavalla tai toisella jossakin vaiheessa leikattava.


Siksi me Perussuomalaiset jätimme tänään välikysymyksen eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta hallituksen vastattavaksi, joka vastaus tulee Kreikan vaalien jälkeen ja olemme silloin taas paljon viisaampia.


Joka tapauksessa kriisimaiden taloudet ovat heikommassa kunnossa kuin vuonna 2010, jolloin tukipaketteja ruvettiin jakamaan. Samoin koko euroalueen talous on jäätynyt viidettä vuotta vellovan eurokriisin takia. Tämä on myös keskeisesti vaikeuttanut Suomen nousua talousahdingostamme.

Ei kommentteja: