maanantai 9. maaliskuuta 2015

Knyken skisenterissä kolme kultamitalia

Kolmen päivän reissu ei ole kulunut suotta. Kaksi hiihtomatkaakin poiki kolme kultamitalia. Oli vähän sama tunne, kuin syksyisellä Ahvenanmaa matkalla, kun samalla ongella nousi kolme ahventa yht´aikaa. Eikä nää oo mittään paroni von Munchhausen juttuja, vaan karua ihmeellistä todellisuutta.


Tunnin matkan päässä Trondheimista vuonon toisessa päässä Orkdalin kunnan hiihtokeskuksessa Knyken skisenterissä kierimme kovaa 2 km latua, jossa riitti alamäkeä joskin ylämäkeäkin. Olin 70-vuotiaiden kansanedustajien mestari, Suomen voitokkaan viestijoukkueen jäsen, jokaisessa joukkueessa piti olla yksi nais- ja mieskansanedustaja ja samoin virkailijoita molempia sukupuolia. Kolmas kultamitali ripustettiin kaulaan nopeimman mieskansanedustajan ajan hiihtäneenä, meillä vanhimmilla oli kierroksia 2 kun kaikilla nuoremmilla niitä oli kolme ja sain siis nipin napin nopeimman ajan.


Kysessä siis jokavuotiset Pohjoismaiden parlamenttien mestaruushiihdot. Tällä kertaa Norjassa, viime vuonna olimme Vuokatissa ja sitä edelliskerralla Ruotisin Åressa.


Aikaisemmassa elämässä kahdeksan vuoden eduskuntakaudella vv. 1979-1987 pidettiin nämä mestaruusskapat aina suurten hiihtotapahtumien yhteydessä, Holmenkollenilla, Falunissa ja Salpausselällä. Sikäli on siis mennyt huonommaksi, kun aina nykyään olemme vain irrallaan muista omissa kisoissamme. Ehkä kahden vuoden päästä, kun taas on kisat Suomessa ja silloin pidetään myös MM-kisat Lahdessa, pääsevät kansanedustajatkin taas kisailemaan suurhiihtokisojen yhteyteen.

Ei kommentteja: