torstai 30. huhtikuuta 2015

Torstaita

Torstaitorilla paistoi aurinkokin eilisen koko sadepäivän jälkeen, pohjoisemmassa oli luntakin satanut maahan saakka yli 20 senttiä. Torilla riittää juttukavereita joka lähtöön, valtaosaltaan tuttuja, mutta myös tuntemattomimpia.

Juha Sipilä on saanut vastaukset 15-kohdan hallituskysymys tiedusteluihinsa. Perussuomalaisten vastaukset ovat olleet kovia oman linjamme mukaisia niin maahanmuuttokysymyksissä, EU-maksuosuudessa, autoverotuksen poistamisessa ja kehitysavussakin. Yhteen sovittamista riittää ja tarvitaan. Muuten voi käydä ohrasesti. Sillä esimerkiksi keskusta, kokoomus, vihreät, rkp ja kd tekee yhteensä 115, mutta näin monen puolueen hallituksesta ei ole kovin hyviä kokemuksia viimeiseltä hallituskaudelta. Vihreät ja vasemmistoliittohan lähtivät pois kesken kaiken. Tällä kertaa vasemmistoliitto on sulkenut itsensä ulos hallitusneuvotteluista heti kättelyssä.

Klara vappen joka tapauksessa!

Ei kommentteja: