torstai 18. kesäkuuta 2015

Juoksija-lehdessä

Tänään ilmestyneessä Juoksijalehdessä, jonka alkuperäinen tilaaja olen on seuraava artikkeli, kuviakin on, tässä juoksu-urheilujournalismimme yhden huippunimen Matti Hannuksen tekemä tekstiosuus:

Pappi, poliitikko, hyväntekijä

Maratonneuvos Anssi Joutsenlahti on väsymätön uurastaja urheilussa ja elämässä

 Eduskunnan vaalikauden päättäjäistilaisuudessa Finlandia-talossa tasavallan presidentti Sauli Niinistö mainitsi puheessaan aivan erityisesti erään henkilön. Kiitosten kohde oli eduskuntatyöstä luopuva toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

”Hän on antanut meille mallia epäitsekkyydestä”, Niinistö luonnehti Kankaanpään rovastia, joka oli vaalikaudellaan lahjoittanut kaikki edustajan ja puhemiehen palkkionsa – liki neljännesmiljoona euroa – hoitajien palkkaamiseen Pohjois-Satakunnan kansainterveystyön liikelaitoskuntayhtymässä.

Lapsuudesta periytyneen kristillisen vakaumuksen myötä Anssi Joutsenlahdesta välittyy empatia ja ystävällisyys. Häntä kuvaillaan yhtä aikaa hiljaiseksi ja vilkkaaksi, rauhalliseksi ja puuhakkaaksi. Yhden ja saman päivän aikana papin kaapu usein vaihtuu pyhäpukuun ja sitten verkkareihin. Missä tahansa ahkeraa uurastajaa tarvitaankin – seuralehtiä tuhansiin postilaatikkoihin jakamaan, kenkiä myymään, ojanpientareita siivoamaan tai kanssaihmisiä kastamaan, vihkimään ja hautaamaan – siellä hän on 71-vuotiaana yhä paikalla.

Anssi Joutsenlahti tunnetaan kaikkialla. Eduskuntatyö on ohi, mutta mieluisa harrastus jatkuu. Kankaanpäässä keväisenä iltana puhumme juoksemisesta.

Loppukiriä joka askel

”Beatles-pappi voitti” – näin räväkästi Turun Sanomat otsikoi syksyllä 1968 kestävyysjuoksun noususuhdanteessa. Jouko Kuha oli kesällä juossut 3000 metrin esteiden maailmanennätyksen. Turun maratonilla päivän nimi oli kuitenkin Kankaanpään Urheilijain 25-vuotias Anssi Joutsenlahti, joka pitkät hiukset liehuen jätti alan konkarit Tenho Salakan ja Ensio Tannisen taakseen.

Yleisurheilun ykkösasiantuntija Kauko Niemelä luonnehti Suomen Urheilulehdessä voittoaikaa 2.26.23 ”sensaatioksi”. Uusi tulokas oli kaksi päivää aikaisemmin herkistellyt Helsingin ja Tarton yliopisto-ottelun 1500 metrillä aikaan 4.08.

Juoksutyyliltään Anssi Joutsenlahti oli jo tuolloin omaperäinen - kuin loppukirivaihde pysyvästi päällä. Tie maratonille kulki monipuolisen pohjan ja keskimatkojen kautta.

-          Voimistelun alkeet sain maineikkaalta opettajalta Paavo Kahmalta. 17-vuotiaana juoksin 1000 metriä aikaan 2.43. Poikien SM-kilpailuissa Helsingin olympiastadionilla kärjessä olivat Heikki Kainlauri, Erkki Niemelä, Kalevi Peltola, Jaakko Tuominen, Paavo Hyvönen ja Mikko Ala-Leppilampi – tulevia kovia nimiä kaikki, minä hiukan taaempana.

Eri matkoja haarukoiden Anssi kokeili esteitäkin aikaan 9.55 – ihailtava suoritus 167-senttiseltä mieheltä. Kankaanpään tuolloinen kappalainen Pentti Perttula rohkaisi Anssia maratonille, ja oikea päätös se olikin.

-          Pentti oli erikoinen persoona, tulisieluinen juoksumies, jolta sain inspiraatiota ja valmennustietoa. Syksyllä 1964 olin aloittanut teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Myös Pentti siirtyi myöhemmin pääkaupunkiseudulle, missä hänet muistetaan Korson kirkkoherrana. Korson maraton kirkonkellojen kilkatuksineen oli hänen luomuksensa.

-          Juoksija-lehti aloitti ilmestymisensä 1971. Sen perustajan Tapio Pekolan tunsin hyvin jo ennestään. Majoituin usein lehden pienessä toimituksessa Intiankadulla ja Tapion kotona Tehtaankadulla.

Hurjaa kevättä

Juoksija-lehden tossutestissä maan kärkimaratoonarit kuluttivat kenkäpareja rutiininomaisesti parisataa kilometriä viikossa, sunnuntaisin jopa 60-70 km. Syksyllä 1970 miehistä otettiin mittaa Seura-lehden Suurmaratonilla, jossa ravattiin kolmena päivänä peräkkäin yhteensä 110 km, päätöspäivänä täysi maraton. Pentti Rummakko voitti, Anssi Joutsenlahti taivalsi kovassa seurassa 10:nneksi.

-          Ulkomaan leirit olivat tulossa muotiin, eikä niillä laiskoteltu. Talvella 1969 juoksin Las Palmasissa 10 viikon aikana 2500 kilometriä. Katsotaanpa täältä kansiosta… Kotimaassa kaikkein kovin kuukausi oli maaliskuu 1972. Päätoimisena opiskelijana minulla oli aikaa juosta.

Kevät tuli silloin varhain ja lämpimänä. Niinisalon pikatie kävi Anssi Joutsenlahdelle kahdesti päivässä tutuksi. Lenkkikirjan tarina on hämmästyttävää luettavaa. Helmi-maaliskuun vaihteessa viikko 201 km, kolme seuraavaa 251 – 214 – 255, sitten hiukan kevyemmän (183 km) päätteeksi Artturin maraton Turussa 2. huhtikuuta: Pekka Tiihonen 2.15.15, Esko Lipsonen (21-v) 2.15.41, Paavo Hyvönen 2.16.06, Anssi Joutsenlahti 2.23.23.

Kaksi viikkoa aikaisemmin 19. maaliskuuta kausi oli avattu Korsossa pikkuhoususäässä tuon ajan muotimatkalla, 25 km:n Nylkyn Piikillä. Jokainen kynnelle kykenevä Hangosta Utsjoelle oli mukana, tulostaso ehkä kovinta Suomen kestävyysjuoksun historiassa:

Seppo Nikkari 1.16.26, Markku Salminen 1.16.27, Olavi Suomalainen 1.17.08, Aarno Ristimäki 1.17.20… 10) Anssi Joutsenlahti 1.20.34. Hänen takanaan tuli maaliin pilvin pimein tasokkaita juoksijoita, joista 38 alitti 1.25-rajan. Kuukautta myöhemmin Olavi Suomalainen voitti Bostonin maratonin.

Anssi Joutsenlahden maaliskuun 1972 saldo oli 1026 km! Pikantti detalji: perjantaina 3.3. maantielenkki 51 km aikaan 3.41, kolme päivää myöhemmin sama uudelleen 3.37. Muuten pituudet vaihtelivat 12 ja 35 km:n välillä. Kuten aina, Anssi harjoitteli Helli-vaimon kotiruokien voimalla.

-          Voita, maitoa, leipää, perunaa. Ei mitään erikoisdieettejä, mutta vuonna 1980 siirryin Urpo Leppäsen kanssa lihattomaan ruokavalioon, joka pitää yhä.

Juoksu jatkuu

Kevääseen 1972 mennessä vain 26 suomalaista oli koskaan juossut maratonin Anssi Joutsenlahtea nopeammin. Suuri maratonbuumi oli vasta tulossa, mutta mitä sanotaan tästä: vuonna 1973 puolen tunnin rajan 10 000 metrin ratajuoksussa alitti 41 miestä, ja 100:nnenkin aika 31.39,0. Nämä tasoennätykset ovat yhä rikkomatta.
Kaksi kuukautta maratonennätyksensä jälkeen Anssi juoksi Puolan Debnossa lähes
yhtä kovaa, 2.23.58. Huhtikuussa 1973 mittariin kertyi 971 km, sitten tulivat jalkavaivat. Urheilu-uran suuret tavoitteet jäivät saavuttamatta. Vaikka juoksu jatkui ja jatkuu edelleenkin, muut asiat nousivat elämässä etusijalle.

-          Kouluaikana toimin teinikillassa ja seurakuntanuorissa ja vedin poikakerhoja. Papin tehtävät olivat toiveenani jo silloin. Äitini oli viimeinen palkaton lähetyssihteeri Kankaanpäässä. Velipoika pääsi 1968 Kankaanpään valtuustoon. He olivat esikuviani uskossa ja kunnallispolitiikassa.

-          Itse aloitin koulusuunnittelutoimikunnassa. Tehtävät kasvoivat, lopulta kansanedustajana 1979-87.

Toisen eduskuntakautensa Anssi Joutsenlahti aloitti vasta 2011 peräti 24 vuoden tauon jälkeen – lieneekö ennätys alallaan? Varapuhemiehen 70-vuotisjuhlissa Kankaanpäässä syksyllä 2013 poliittinen kerma oli paikalla. Puhemies Eero Heinäluoma veti puheessaan esiin juhlakalun urheilusaavutukset, ei vähimpänä kaikki 33 Helsinki City- maratonia vuosilta 1981-2013. Kuulijajoukosta kantautunut terävä välihuuto aikaansai naurunremakan:

-          Mutta tänä vuonna keskeytin…

Numerot kertovat luonnollisesta ilmiöstä, ikääntymisestä. Anssi Joutsenlahti alitti maratonilla 2.30-rajan kuutena vuotena peräkkäin 1968-73. Vielä 10 vuotta myöhemmin aika oli mainio 2.40.42. Kolme tuntia alittui viimeisen kerran 1990, minkä jälkeen vauhti hidastui hitaasti. Vaikka uusi vuosituhat on tuonut selvän muutoksen – 2014 kello raksutti yli viisi tuntia – eräs fakta nousee esiin:

Vuonna 1972 maratoonarit olivat kovia, mutta heitä oli vähän, vain vajaat sata, joista 80 alitti kolme tuntia. Heistä jokunen harva juoksee veteraanisarjoissa yhä kilpaa, mutta enää yksi maratonilla - viimeinen mohikaani Anssi Joutsenlahti.

Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja miettii tulevaisuuttaan ”päivä kerrallaan.” Urheilun, uskonnon ja politiikan yhdistelmä ei ole hänestä koskaan tuntunut raskaalta tai turhauttavalta. Omilla resursseillaan hän ahkeroi nykypäivälle ominaisen minulle-kaikki-heti- ahneuden karsimiseksi.

Ikijuoksijana Anssi Joutsenlahti löytää haasteen jokaisesta päivästä:

-          Keho on Jumalan temppeli, josta tulee pitää huolta. Kirjekursseilla ei maratonkuntoa hankita eikä ylläpidetä. Metsistä ja maanteiltä se täytyy omin jaloin hakea.

 

 Anssi Joutsenlahti
synt. 17.9.1943 Kankaanpää
167 cm, 56 kg

Pappi, rovastin arvo, kotipaikka Kankaanpää. Jämijärven kirkkoherra 1998-20002 ja Jurvan 2002-2005.

Kansanedustaja 1979-87 (SMP) ja 2011-2015 (Perussuomalaiset, 2. varapuhemies). Kymmeniä luottamustoimia uskonnon, politiikan ja liikunnan alalla.

Puoliso Helli Marjatta Joutsenlahti vuodesta 1970.
Kilpajuoksija, Kankaanpään Urheilijat. Omia ennätyksiä 800 m 1.59,9 (1969), 1500 m
4.07,0 (1967), 3000 m 8.43,2 (1971), 3000 m esteet 9.55,8 (1966), 5000 m 14.56,2 (1971), 10 000 m 31.28,0 (1968), tunninjuoksu 18562 m (1971), 25 000 m radalla 1.21.52,0 (1971), 25 km tiellä 1.20.34 (1972), maraton 2.23.23 (Turku 1972). SM-kisoissa paras sijoitus 7:s (10 000 m 1967 ja maraton 1968). Joukkuepronssia SM-maastoissa 1973 Martti Kiilholman ja Pekka Sallin kanssa.

Maratonneuvos, juossut 80 maratonia, mm. Helsinki City joka kerta 1981-2014. Eduskunnan historiassa Joutsenlahden maratonennätys on toiseksi paras (Lasse Virén 2.13.10,8, Juha Väätäinen ei huippuvuosinaan juossut maratonkilpailua).

 

 

Ei kommentteja: