sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Aikas viikkko heinäkuussa

Heinäkuun pitäisi olla kesälomaviikko, mutta näyttää olevan kaikkea muuta, siksi paljon erilaisia tapahtumia on sijotettu juuri sen ajaksi. Ja ehkä juuri sen tähden, kun ajatellaan ihmisillä olevan enemmän aikaa osallistua. Mutta eikö loma-aikaa pitäisi voida käyttää myös lepäämiseen ja palautumiseen, jotta taas sitten jaksaa jokapäiväistä puurtamista.

Itselläni kulunut viikko on ollut kaikkea muuta kuin vapaata, onneksi ei kuitenkaan ole ollut niitä kesähelteitä, joten ei jatkuvat menot ole silti liiemmälti rasittaneetkaan.

Heti maanantaina oltiin veteraanin 90-vuotispäivillä paikallisessa Attendon ylläpitämässä hoivakodissa ja nähtiin siellä pari muutakin vielä vanhempaakin veteraania, toinen käy jo toisella sadalla. Vielä mahtui ohjelmaan papin tehtäviin liittyen toimituskeskustelukin.

Tiistai oli aamusta alkaen SuomiAreenalla olemista. Aluksi Satakuntaliiton yhteispalaverissa Satakunnan kansanedustajille ja poliittisten piirijärjestöjen edustajille. Keskustelutilaisuuden jälkeen oli Satakunnan kansanedustajien jokavuotinen paneeli Puuvillanpuistossa eli maakuntaliiton vieressä. Neljän suurimman puolueen puoluesihteerien paneeli puolestaan pidettiin Kaupungintalon pihassa.

Keskiviikkona yritin ensi kertaa kesällä yli kympin lenkkiä, mutta samam vanha vaiva oli edelleen,  10 kilometrin juoksun jälkeen oli pakko pistää hetkeksi kävelyksi kantapääkivun takia, sitten taas pääsi juoksemaan palan matkaa. Ei siis auta pehmeässä kangasmaastossakaan juokseminen kipuja lievittämiseksi. Ainoa keino olisi vain ahkera venyttely ja voimistelu. Tuli muuten viikon joka toisesta päivästä myös lenkkipäivä.

Sillä torstaista tuli taas vuorostaan vapaalenkkipäivä. Ensi Kankaanpään vilkkaalla toripäivällä ja sitten illansuusta alkaen Perussuomalaisten vastaanotolla Porin kaupungintalolla kello 22 asti. Porissa oli ihan kaunis sää kuten koko SuomiAreenan ajan, mutta jo kotimatkalla Kankaanpäähän tuli sadetta ja kotona oli satanut enempikin. Kyllä tosin Porissakin yöllä satoi rankasti, kun puoluetelttakin oli sataan painamana painunut maahan, kun perjantaina teltasta vastasivat Kankaanpään Tapio Laurila ja Erkki Lilja.

Perjantaina olin Jämi-Säätiön hallituksen edustajana kaksipäiväisen Jämi Fly In & Airshown ennakkonäytöksessä. Viikonvaihteen tapahtumaan odotettiin edellisvuotiseen tapaan kymmentä tuhatta katsojaa. Näkemistä siellä riittääkin lähes sadan lentokoneen esiintyessä.

Lauantaina oli taas kutsu, nyt Satakunnan sairaanhoitopiirin uuden naisten ja lasten sairaalaosaston vihkiäisiin. Tilaisuus olisi ollut mennä myös Pori Jazz-juhlille, mutta meikämanne ei oikein ole koskaan päässyt tykästymään jazzista, joten sen jätin väliin.

Olihan sitten tänään sunnuntaina vielä ihan riittävästi toimintaa Jämijärven messun pitäjänä ja kaksilla veteraanien syntymäpäivillä, joten sinnekin oli kerättävä voimavaroja ilman jazziakin!

Ei kommentteja: