maanantai 19. lokakuuta 2015

Vanhuksille uutta

Kun laitetaan tuulemaan, syntyy tulosta. 1930-luvulta asti käytössä ollut vanhusten palvelurakennus Lohikossa, jossa tietysti on ollut monia laajennuksia ja korjauksia, on todettu nykyaikaan sopimattomaksi ja myös sisäilmaongelmia on esiintynyt. Korjauskustannukset nousisivat melkoisiksi eikä se kuitenkaan olisi uuden nykyaikaisesti suunnitellut vertainen. Siksi rakennustoimikunta ei ole aikaillut ja kun vielä kuntapäivillä saimme hyvää tietoa, on muutamassa viikossa päästy näin pitkälle, että kaupunginhallituksessa hyväksyttiin uuden hoivakodin rakennushanke:


Artun Palveluasunnot Oy hakee ARA:lta investointiavustusta ja korkotukea rakentaakseen Kankaanpäähän 60-paikkaisen tehostetun palvelu asumisen yksikön. Rakennettava yksikkö korvaisi nykyisen Lohikon palvelukodin. Uusi yksikkö rakennettaisiin kaupungintalon ja Virastokeskuksen väliselle alueelle. Kaupunki vuokraa rakennuksen omistajalta ja palvelun tuottaa PoSa.
Kunnan on annettava lausunto sille jätetyistä erityisryhmien investointiavus- tus- ja korkotukihakemuksista. Lausunnossa kunnan on otettava kantaa hankkeen soveltuvuuteen kunnan asuntokantaan ja asuntomarkkinatilanteeseen. Ilman kunnan puoltavaa lausuntoa hanke ei voi saada ehdollista varausta ARA:lta.

Esityslistan liitteet: - Investointiavustushakemus - Korkotukilainahakemus - Alustava talousarvio - Tilaluettelo ja tavoitehinta-arvio - Sijaintikartta - PoSan lausunto ja ikääntyneiden palveluasuntotarpeen ja -kannan arvio

Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus pitää hanketta erittäin tarpeellisena ja se soveltuu hyvin kaupungin asuntokantaan ja asuntomarkkinatilanteeseen.

Vanhan aiomme sitten myydä, kun ensin uusi valmistuu. Saamme uuteen Aran rahoitusta ja vielä rahoituksenkin ilmeisesti leasingilla, joten ei tule edes kunnan velkalukuja kasvattamaan. Ja mikä tärkeintä, palvelut tuottaa oman kuntainliiton tuotanto, ei mikään ylikansallinen Attendo, joka kyllä meilläkin hallitsee jo useampiakin hoitolaitoksia.

Ja rakennamme tämän hoitolaitoksen aivan ydinkeskustaan, jonne ns. kulttuuricampuksen alueelle rakentuu kaikkea muutakin, jopa houkuttevia palveluita, joten eläkepäiviä voi viettää täälläkin jopa pamut eli paluumuuttajat! Alueelle rakennetaan myös senioriasuntoja.

Ei kommentteja: