lauantai 6. helmikuuta 2016

Lunta ja vettä

Täysi työpäivä näin lumisateisen, myöhemmin vesisateiseksi muuttuneen lauantaipäivän kunniaksi. Kello 10 ensimmäinen kahdesta siunauksesta ja kello 18 kotiin toisen kahdesta olleen veteraanisyntymäpäiväkäynnin päätteeksi. Vaikuttavia, koskettavia ja kaiken kaikkiaan antavia ja avartavia tilaisuuksia keskustellen monien tuttujen kanssa kuulumisia vaihtaen.
Hyvvää Laskiaissunnuntaita kaikille ystäville, itse kullekin säädylle!

Joku kysyi, montako siunausta olen saanut suorittaa, en ole lukua pitänyt, mutta vuodesta 1985 alkaen niitä on kertynyt siis jo yli kolmenkymmenen vuoden aikana, niin varovaisesti arvioiden 10/vuosi olisi jo 300, mutta virassa ollessa niitä kyllä tuli paljon enemmän vuotta kohden. Suuri etuoikeus ja samalla velvoittava tehtävä!

Ei kommentteja: