torstai 31. maaliskuuta 2016

Menee kuin juna

Tämä vertaus sopii muulloin, muttei juuri tänään, kun konduktöörit saavat lakollaan koko maan junaliikenteen seisomaan koko huomiseksi vuorokauden ajaksi. Muulloinhan junat kulkevat todella vakaasti kiskoillaan.

Tämä tuli mieleen tämän päivän Israelin Ystävien liittohallituksen vuosikokousta valmistelevassa kokouksessa, kun vahvistettiin edellisvuoden tilit ja toimintakertomus. Kiitollisina saimme todeta  toiminnan jatkuneen vakaana samaa latua kuin edellisvuosina siitäkin huolimatta, että hyvin monissa eri kristillisissä järjestöissä ja yhteisöissä on ajan hengen mukanaan tuomaa takapakkia.

Avustustulot eli kolehtien tuotot ovat edelleen olleet yli 250.000 euroa kiertueilta, joissa on aina mukana israelilainen edustaja, yleensä messiaaninen juutalainen ja varat tilitetään lyhentämättöminä heidän seurakuntiensa ylläpitämiseen. Lisäksi tuloja kertyy jäsenmaksuista, kuukausilahjoituksina, Shalom-lehdestä ja testamenttien avulla saaduista lahjoituksista, niin että ylläpidetään kotimaan työtä ja toimistoa. Jäsenmääräkin pyöriin kuudentuhannen tuntumassa, joskaan aivan kaikki eivät ole jaksaneet maksaa 28€ jäsenmaksua, joka perheen seuraavalta jäseneltä on 18€.

Näin yli satavuotias vuonna 1908 perustettu Israelin Ystävät saa jatkaa työtä hyvissä voimissa ja hyvissä käsissä perustajiensa unelmaa toteuttaen Jeesuksen oman kansan juutalaisten parissa heidänkin saattamiseksi tunnustamaan Jeesuksen kaivatuksi Messiaanikseen.

Ei kommentteja: