keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ystäviä, ei vihamiehiä

Kyllä edellisenkin eduskunnan aikana Heinäluoma ja Soini olivat hyviä ystäviä, olihan Heinäluoma puhemies ja Soini valiokunnan puheenjohtajana puhemiesneuvoston jäsen, heillä riitti myös kahdenkeskistä keskustelemista silloinkin.

Kyllä politiikassa voidaan olla ystäviä, vaikka eri puolueissa oltaisiinkin. Ja aivan samoin opposition ja hallituspuolueidenkin välillä voidaan kunnioittaa vastustajaa, jolle laitetaan kaikin voimin kampoihin, mutta kuitenkin ollaan kavereita. Ei politiikasta mitään tulisikaan, jos kaikki asioista eri mieltä olevat heti mieltäisi vihamiehiksi. Näitäkin tietysti joskus syntyy, mutta mielestäni sittenkin aika harvoin.

Eduskuntakeskustelussa Suomen koulutustoiminnasta Irakissa nähtiin harvinainen tilanne, kun oppositiosta kehuttiin vuolaasti ulkoministeri Timo Soinin (ps.)…
mtv.fi

Ei kommentteja: