perjantai 27. tammikuuta 2017

Muslimeista

Viime vuosien poliittinen kehitys on paljastanut karulla tavalla islamin hajanaisuuden. Monet sodat ovat muuttuneet islamin eri suuntausten välisiksi. Muslimit käyvät toisiaan vastaan julmaa sotaa Irakissa ja Syyriassa. Näin kirjoittaa teologian tri Risto A. Ahonen vuonna 2014.

Ahonen jatkaa: "Jyrkimpään osaan voidaan lukea fundamentalistit, jotka pyrkivät kaikkialla poliittiseen valtaan ja saria-lain voimaan saattamiseen. Fundamentalistien häikäilemättömät terroriteot herättävät pelkoa ja luovat kuvan voimakkaista ja suurista aseellisista joukoista. Kysymys on kuitenkin pienestä vähemmistöstä. Ongelmana on se, että avoin länsimainen yhteiskunta on hyvin haavoittuvainen ääriryhmien toiminnalle."

Ahonen kirjoitti siis vielä v.2014 islamin kasvun hidastuvan Euroopassa. Sen jälkeen kaikki on muuttunut ja vaaratilanteet lisääntyneet ja lukuisista terroriteoista olemme saaneet lukea. Näin on toteutunut Ahosen ennustus luultua nopeammin siitä, että jännitteet muslimien ja muiden väestöryhmien välillä (saattavat) lisääntyä. Ja edelleen Ahosen lause: Muslimien ja kristittyjen välillä on jännitteitä eri puolilla maailmaan on toteutunut Euroopassa ja meilläkin on tapahtunut monenlaisiakin rikoksia.

Ahosen kirjan nimi on Tulevaisuuden kirkko

Ei kommentteja: