torstai 19. tammikuuta 2017

Vartija

Tein juuri Vartijalehden tilauksen. Vain 20 euroa. Mutta lehden kunniakkaassa historiassa tapahtuu melkoinen muutos.

Vuodesta 1888 ilmestynyt ja nyt siis jo 128 ajastaikaa päivänvalon nähnyt lehti lopettaa paperiversion ja tulee jatkossa pdf-tiedostoina sähköpostiin.

Viimeinen paperilehti tuli jouluksi. Siinä kosketeltiin uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuoden alkajaisiksi reformaatiota eri näkökannoilta. Saipa viimeiseen numeroon vielä Hannu Taanilakin pukinsorkkansa tarkastelemalla Raamatun lukemista kolmannessa peräkkäisessä kirjoituksessaan.

Teinpä tämän lehtinumeron innoittamana yhden kirjaostoksenkin, kun  kaksi arvostamaani Suomen ruotsinkielistä kirkonjohtajaa ovat yhteistuumin synnyttäneet lukemisen arvoisen kirjan, josta tässä lehdessä on esittely. Molemmat ovat olleet piispojakin: Gustav Björkstrand on kirjoittanut elämäkerran arkkipiispa John Vikströmistä nimellä Elämä on joukkuepeliä. John Vikström kirkollisena ja yhteiskunnallisena toimijana.

kirja muuten löytyi paikallisesta kirjakaupasta, jolle pitää toivoa menestystä. Onhan aikanaan mummuni perustanut Kankaanpään kirjakaupan, joten jatkoivat vanhempani, sitten veljeni ja vasta veljenpojan ollessa vetovastuussa kauppa loppui.

Ei kommentteja: