torstai 24. joulukuuta 2020

Suomen Turku julisti riemullista joulujuhlaa

JOULUN LAPSI JAKAA LÄMPÖÄ JA RAKKAUTTA Saamme taas elää mieltä herkistävän joulunajan korona-epidemian leviämisen hillitsemiseksi tehdyistä rajoituksista huolimatta. Ei ole voitu kokoontua yhteen erilaisiin joulujuhliin eikä laulaa koko kirkon täyttävän väkijoukon kanssa Kauneimpia joululauluja. On jouduttu olemaan mukana vain netin avulla. Varsinainen Joulu on meille perheyhteyden, hyvän tahdon, levon ja ilon juhla, koska juuri joulun suuri sanoma: Jeesus-lapsen syntymä vallatessaan sydämemme tuo kaikkea sitä. Näin vuoden suurin juhla Joulu ja sen tuoma suuri lahja Jeesus-lapsi herkistää mielemme muistamaan arkielämän rutiineista poiketen niin läheisiämme kuin myös vähempiosaisempia veljiämme ja sisariamme monin eri tavoin, jo vähiin käyneille Kankaanpään kymmenelle sotiemme veteraaneille saan olla viemässä joulutähden ja Satakunnan Sotaveteraanien joululehden. Mutta kaikki saamme ilahtua ja jopa riemastua juuri nytkin Joulusta: Tulkaa köyhät, onnettomat, aarteenne on seimessä. Tulkaa huonot, arvottomat, riemastukaa Hengessä. Nääntyvät, jo joutukaa, kuormat täällä purkakaa. Näin veisaamme Siionin virsissä. Siionin virsien jouluvirret ovatkin erittäin puhuttelevia tuoden Joulun sanoman ja Seimen Lapsen niin alas ja lähellemme kuin mahdollista, aivan jokaisen saavutettavaksi: On ihmisenä olo autuasta, kun veljenään saa pitää Jeesus-lasta. Me saamme lasten lailla hyvillämme nyt laulaa, Jumala on keskellämme. Pois, syntiset, nyt pankaa orjan pelko älkääkö köyhyyttänne piilotelko, kun köyhäksi on tullut Jumalanne ja seimen lapsena on auttajanne. Koska Joulu on meille suuri lahja, haluamme antaa myös joululahjoja. Jaakko Haavio runoili Jeesuslapsen joululahjoista, jonka lopussa on myös meidän lahjamme: He saapuivat kaikki seimen luo. Kukin tullessansa lahjan tuo. Kointähti lempeän välkähdyksen, ja härkä lämpimän henkäyksen. Pyhä Maria hyväilyn kädestänsä, puulelun Joosef veistämänsä. Tuo paimen lampaan valkean ja paimen poika karitsan. Ja sauva ristin muotoinen on lahja nuoren Johanneksen. Idän viisaat, palvoen lapsukaista tuo mirhaa kaukaisista maista. He saapuvat kaikki seimen luo. Kukin tullessansa lahjan tuo. Minkä toisin minä? Ah vähin erin olen myönyt ja pantannut, mitä perin. Siks, tähden suuren köyhyyteni, tuon aution hänelle sydämeni. Näin Jeesus-lapsen siunaamaa lämpöä, iloa ja rakkautta joulujuhlaamme!

Ei kommentteja: