keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Jari Koskelan teesejä

Kansanedustaja Jari Koskela Pelastetaan Suomi ja Satakunta eduskuntavaaleissa! Muun muassa seuraavien asioiden puolesta haluan toimia myös seuraavalla kaudella, jos äänestäjät antavat luottamuksensa. 1. Maaseudun puolustaminen kaikilla sektoreilla. Suomalainen maa- ja metsätalous on niin omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kuin vientieollisuutemmekin perusta. Energiantuotannossa on turvauduttava olemassa oleviin resursseihin, turvetuotantoa ja sen sivutuotteita unohtamatta. 2. Koulutuspolitiikassa täyskäännös. Peruskoulun oppimistulokset on saatava nousuun. Tarvitaan vähemmän inkluusiota ja vähemmän digitalisaatiota ja paluuta perusasioiden pariin. Opettajille on annettava työrauha. 3. Sote-palvelut kuntoon. Hyvinvointialueuudistus on vielä täysin kesken. Vaikka lähivuosina lisärahoitus on perusteltua, pitää rakenteellisiin ongelmiin puuttua. Velaksi ei voi loputtomiin elää. Panostuksia tarvitaan esimiestaitoihin: paremmalla koordinoinnilla julkisen, yksityisen ja yhdistysten ja muun kolmannen sektorin resurssit tehokkaampaan käyttöön. 4. Satakunta on turvallisuuspolitiikan kannalta keskeinen maakunta. Varuskunta-alueemme, maastomme, satamat, lentokentät ja Porin pelastusharjoitusalue luovat yhtenäisen kokonaisuuden, jota pitää hyödyntää Nato-jäsenyyden myötä entistä paremmin. Raideliikennettä pitää kehittää ottamalla Pori-Parkano-Haapamäki -ratayhteys uudelleen käyttöön. Muihin teemoihin voi tutustua puolueen vaalisivujen kautta: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/edu…/ehdokas/jari-koskela

Ei kommentteja: