torstai 2. maaliskuuta 2023

Kolmen kärki virhemarginaalin sisällä

Ylen kannatusmittaus: Kokoomus pitää kärkipaikkansa, kisa SDP:n ja perussuomalaisten kanssa kiristyy Myös taistelu punavihreistä äänestäjistä kovenee. Eniten putosi vihreiden suosio. Vihreiden äänestäjiä siirtyi SDP:hen ja vasemmistoliittoon. Eduskunta jää tällä viikolla vaalivapaalle, ja kisa kolmen kärjessä muuttuu päivä päivältä tiukemmaksi. Ylen kannatusmittauksessa kärkikolmikko pysyy kuitenkin samana, kun vaaleihin on aikaa kuukausi. Ykköspaikkaa pitävän oppositiopuolue kokoomuksen kannatus laski hivenen ja on nyt 20,8 prosenttia. Aivan kokoomuksen perässä ovat pääministeripuolue SDP ja perussuomalaiset, jotka molemmat nostivat hieman kannatustaan. Kokoomus on ollut Suomen suosituin puolue jo toukokuusta 2021. Kun Venäjä vuosi sitten aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyyskeskustelu alkoi, kokoomuksen kannatus nousi parhaimmillaan 26 prosenttiin. Kokoomus oli ollut jo sitä ennen pitkään Suomen Nato-myönteisin puolue. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja muistuttaa, että muutokset edelliseen mittaukseen ovat kuitenkin pieniä. – Nato-lisä kokoomuksen kannatuksesta on sulanut, mutta kokoomus on edelleen kannatetuin puolue näistä kolmesta, Turja sanoo. Kaikkien kolmen puolueen kannatus on nyt parempi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa 2019. Kokoomuksen suosio oli silloin 17 prosenttia, SDP:n 17,7 ja perussuomalaisten 17,5 prosenttia. Kisan kovenemisesta kertoo se, että kärkikolmikon väliset erot mahtuvat kahden prosenttiyksikön sisään. Kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa on myös tutkimuksen virhemarginaali. – Kolme suosituinta puoluetta ovat kuitenkin nyt entistä tiukemmin nipussa. Oppositiopuolueet menestyvät yleensä vaaleissa hyvin, mutta pääministeripuolue SDP:nkin kannatus pysyy nyt poikkeuksellisen korkeana. Yksi syy siihen näyttää olevan pääministeri Sanna Marinin kova suosio. SDP on myös tehnyt selkeästi eroa perussuomalaisiin ja ilmoittanut, että samaan hallitukseen ei mennä. Keskustan kannatus ei kohene Hallituspuolue keskustan kannatus laski Ylen edellisestä mittauksesta ja on nyt 9,5 prosenttia. Alimmillaan keskustan kannatus oli viime vuoden loppupuolella, kun se tipahti yhdeksään prosenttiin. – Keskustan tilanne ei hirveän hyvä tällä hetkellä ole. Puolue vuotaa edelleen perinteisiin suuntiin eli perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Perussuomalaisiin tällä hetkellä vähän enemmän kuin viime kuukausina, Turja sanoo. Keskustan kannattajia on jäänyt myös katsomon puolelle eli nukkuvien puolueeseen. – Keskustan vaalitulos riippuu nyt paljon siitä, miten keskusta saa vanhat äänestäjänsä, jotka nyt ovat miettivällä kannalla, käännettyä keskustan äänestäjiksi äänestyskopissa. Vasemmistoliitto pesi vihreät Taistelua käydään myös punavihreiden puolueiden välillä. Suurin muutos kannatusmittauksessa oli vihreiden kannatuksen romahdus. Vihreiden suosio putosi 1,4 prosenttiyksikköä. Se on täsmälleen saman verran kuin vasemmistoliiton kannatus nousi. Vihreitä äänestäisi nyt 8,9 prosenttia vastaajista. – Vihreiden mittaustulos on heikoin pitkään aikaan. Tässä näkyy jälleen kerran äänestäjien liikkuminen punavihreän blokin sisällä. Tällä kertaa vihreät menettää äänestäjiä SDP:lle ja vasemmistoliitolle. Vihreiden kannattajia on siirtynyt myös nukkuvien puolueeseen. Sen sijaan vasemmistoliitto onnistui parantamaan kannatustaan. Puolueen kannatus on yhdeksän prosenttia. Edellisissä eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto sai 8,2 prosentin kannatuksen. Pienistä puolueista liberaalit nousee Eduskunnan pienistä puolueista kristillisdemokraattien kannatus laski hivenen ja RKP.n kannatus pysyi 4,4 prosentissa. Nyt-liike sai kyselyssä 1,5 prosentin suosion. Ryhmä ”muut” on lisännyt suosiotaan 0,7 prosenttiyksiköllä. Ryhmään kuuluvat eduskunnan ulkopuoliset puolueet. Suurin nousija ryhmässä on liberaalipuolue. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi, että liberaalit voivat etenkin Uudellamaalla viedä ääniä etenkin kokoomukselta. Liberaalit saa kolmanneksen kaikkien eduskunnan ulkopuolisten ryhmien kannatuksesta. Yle julkaisee ennen eduskuntavaaleja vielä yhden mittauksen. Päivämäärä on 30. maaliskuuta. Puolueiden k

Ei kommentteja: