maanantai 20. huhtikuuta 2009

Ei päivää ilman Soinia

Jos en olisi Timo Soinin kannattaja, hermostuisin syystä, sillä EU-vaaleista ei näemmä voida kirjoittaa ilman kannanottoa Timo Soinista ja hänen ehdokkuudestaan, jonka kaikki myöntävät nostavan äänestysinnostusta, jossa ei aiemmissa EU:n meppivaaleissa todellakaan ole ollut hurraamista. Onkin ilahduttavaa, että entistä useampi vaivautuu vaaliuurnille. Näin demokratia toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Nukkuva ei vaikuta eikä sillä tavalla osoitettu protesti vaikuta yhtään mitään.

Tämänpäiväisissä lehdissä kerrotaan Ben Zyskowiczin puheenjohdolla käydystä EU-ehdokkaiden Timo Soinin ja turkkilaisen maahanmuuttajaisän paljasjalkaisen tyttären Nasrin Canin väittelystä.Tilaisuus Helsingin pääkirjastossa veti väkeä jonoksi asti. Itse väittelyksi mainostettu keskustelu päättyi lämpimään halaukseen ja tilaisuus vietiin läpi leppoisasti.

Lehdissä on aina omia vakipalstojaan kuten päivän sana ja sää. Nyt sitten saman aseman on valloittanut PerusSuomalaisten puheenjohtaja, jolle vaaleissa ennustetaan ennätyssuurta äänimäärää. Kesäkuun ensimmäisen sunnuntain 7.6. iltana sen sitten näemme: veret seisauttavan vaalivoiton. Mutta runsas kuukausi on vielä tehtävä töitä. Ja toivottavasti lehdistöstä voimme seurata ei päivääkään ilman Soinia. Kyllä hänestä kirjoitettavaa riittää.

Ei kommentteja: