tiistai 21. huhtikuuta 2009

Kuntatalous ahdingossa

Tänään Satakunnan kuntapäivässä entinen eduskuntakolleegani, nykyinen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen toi väkevästi esiin koko maata koskevana saman, minkä me Kankaanpäässäkin olemme joutuneet ikäväksemme toteamaan. Lama syö verotuloja niin paljon, että on todella tapahtunut raju muutos huonompaan siitä, kun kuluvan vuoden kuntabudjettia luotiin viime vuonna, jolloin jo silloinkin tehtiin kaikki mahdollinen säästöjen etsiminen menojen saamiseksi tasoihin tiedossa olevien tulojen kanssa.

Nyt jo alkuvuonna verotulot ovat laskeneet suunnitellusta niin, että kamreerin ilmoituksen mukaan budjettivajaus on 1,2 miljoonaa euroa ja talous on saatava tasapainoon. Mitä on tehtävissä, kun jo nyt eletään säästöbudjetin varassa. Kaupungin varoista PoSa käyttää 65% ja sillä omana liikelaitoksena on oma hallintonsa tosin poliittisten voimasuhteiden mukaisesti valittu. Jäljelle jäävästä osuudesta sivistyshallinto eli pääasiassa koulut nielevät yli puolet. Kaikki muu jäljelle jäävä on siis korkeintaan vain 15%. Ja PoSasta olemme kuulleet kaikkea muuta kuin säästäväisyydestä, onneksi huomenna keskiviikkona on PoSan tilaisuus Kankaanpään kaupungintalolla, sillä ei voi olla niin, ettei sosiaali- ja terveyshallinto tunne mitään vastuuta menojensa paisuttelussa yleisen talousahdingon vallitessa. Timo Kietäväinenkin totesi, ettei paras-hanke vielä ole voinutkaan keskittyä rakenteiden muuttamiseen eli toiminnan tuottavuuden lisäämiseen, mutta jatkossa siihen on mitä voimakkaimmin paneuduttava.

Kankaanpään talouden tasapainottamistoimikunnassa olemme kuulleet viimekksi esimerkiksi juuri opetushallinnon asiantuntijoita, joilta onkin löytynyt yksimielisyyttä säästöjen löytymisestä jopa musiikkiopistoa myöten. Yhteishengellä meidän on pystyttävä sopeuttamaan toimintamme talousedellytyksiemme mukaiseksi. Vaatiiko se jopa verta ja kyyneliä, se jää ratkaistavaksi, eli joudummeko puuttumaan myös henkilökunnan etuihin, esim. ainakin lomarahojen vaihtaminen vapaihin tullee yhdeksi mahdollisuudeksi.

Ei kommentteja: