torstai 4. kesäkuuta 2009

EU-vaalien alustorstai

Torstai-toripäivä oli kesän ensimmäisen lyhyen hellekauden jälkeen kolea ja sateinen. Ei ollut herkkua olla torilla eikä lämmintä ollut puoluejohtajillakaan, joiden suuri vaalikeskustelu pidettiin ulkoilmassa Vuosaaressa Suomen suurimmassa satamassa.

Kankaanpäässä tarjosimme vaalipullakahvit yhdeksästä eteenpäin parin tunnin ajan. Juojia riitti, ja keskustelua käytiin muustakin kuin koleasta ilmasta. Mukaan piti pistäytyä EU-ehdokas Veltto Virtasenkin, mutta hän soitti aamulla joutuvansa viemään äitiään lääkärille eikä hän näin ollen päässyt mukaan. Lupasi kylläkin sitten meppinä käyvänsä kertomassa Brysselin kuulumisia. Eipä muuten näkynyt vasemmistoliitonkaan paikanpäälle ilmoitettua porilaista ehdokastakaan. Velton piti käydä myös Porin kautta, mutta siellä olikin puolustusvoimien lippupäivän valtakunnallinen paraati, joten ehdokasesittelylle ei olisi ollut tilaa.

Illan puoluejohtajien vaalikeskustelussa kävi ilmi, miten tärkeistä vaaleista on EU-vaaleissa kysymys ja miten jokainen ääni vaikuttaa, viimeiset paikat voivat mennä hyvinkin pienillä eroilla. Juuri julkistettu viimeinen hyvin laaja gallup lupaisi edelleen perussuomalaisten ja KD:n vaaliliitolle kahta paikkaa, kolme saisivat kokoomus, kepu ja sdp, yhden paikan vihreät ja vasemmistoliitto. Lisäpaikassa sen mukaan olisivatkiinni lähinnä kokoomus, vihreät ja rkp, menettäjinä voisivat olla sdp ja meidän vaaliliittomme PerusS ja Kd.

Keskustelussa oli tasa-arvo eli sekä naisia että miehiä puheenjohtajina on yhtä monta, neljä kumpiakin. Suuret yrittivät lyödä pienempiään suurilla vaikutusvaltaisimmilla EU-parlamenttiryhmillään. Timo Soinille lyötiin luuta kurkkuun: mihin ryhmään hän liittyy, vai onko ryhmää ollenkaan. Timo luetteli tukun EU-vaikuttajia, joiden kanssa hän on jo keskustellut ryhmän muodostamisesta, mutta se on ajankohtaista vasta vaalien jälkeen vaalituloksen selvittyä. Muutenkin Timo sai olla melko tavalla altavastaajana EU-kriittisenä ehdokkaana, ollen muuten ainoa puoluejohtaja, joka itse on vaaliehdokkaana. Hyvin mielestäni hän kuitenkin pärjäsi ja toi esiin pääteemamme: vähemmän EU:ta mutta parempaa ja miten Suomen pitää saada itse päättää mahdollisimman monista omista asioistamme.

Huomiseksi perjantaiksin on luvattu poutaisempaa säätä. Se olisi aiheellista, sillä Timo Soini on lupautunut suorittamaan vaalien loppurutistuksen Satakunnassa, tavallaan kotimaakunnassaan.
Kankaanpään torilla hän on klo 11.30 -13. Mukana on myös PerusSuomalaisten nuorten puheenjohtaja EU-ehdokas hänkin Veli-Matti Saarakkala Kurikasta. Kahvetta ja lonkapullaa riittäneen täksikin ajaksi.

Tekisi mieli veikata puolueiden suuruusjärjestys Kankaanpäässä vaalituloksen mukaan, uskon ettei PerusS ole kovin alhaalla kuten ei muuallakaan Pohjois-Satakunnassa eikä liioin koko Satakunnassakaan.

Ei kommentteja: