Kesäkuun 24. päivä on tänään eli juuri nyt kuuluisi olla Juhannus, Johannes Kastajan syntymäpäivä tasan puoli vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Ja näyttäisi ainakin tänä vuonna olevan itse Luojakin sitä mieltä, kun tänään hän on antanut erinomaisen juhannussään päinvastoin kuin kalenterimme juhannuspäivänä, jolloin oli mitä kurjin kylmä ja kostea sää.
Tänään saimme viiden veteraanikuorolaisen kanssa olla pitämässä hartautta Lohikon vanhainkodissa, jossa aina silloin tällöin käymme. Saimme pitää oikeaa juhannusta, sillä kodin asukaat vielä muistavat hyvin, miten juhannusta aina vietettiin juuri 24.6. Vasta 1954 tai -55 juhannus työmarkkinaneuvotteluissa siirrettiin lähimmän pyhän yhteyteen. Aiheesta eräs hoitaja totesikin, että juhannus voitaisiin nyt siirtää takaisin entiselle sille kuuluvalle paikalleen, kun siirtoa vaatineita työntekijöitä kuten esim. paperimiehiäkään ei enää juuri ole ulosliputuksen ansiosta.
Juhannuspäivänä olin katsomassa meidän Ukki-Tuomaksen sisarussarjan Osmo, Ahti, Leevi ja Elisa ainoaa sisarta ja samalla ainoaa elossaolevaa eli Elisaa terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan luimme muutaman Suomen kesään kuuluvan runon, Elisalla itsellään oli runokirja, joskin minullakin oli mukana kirja. Mielestäni molemmat suurimmat mestarimme Aleksis Kivi ja Eino Leino ovat kuvanneet keskikesän juhlan tuntoja väkevästi.
Aleksin Onnelliset: Jo valkenee kaukainen ranta/ Ja koillisest aurinko nousee/ Ja auteret kiirehtii pois,/ Kosk Pohjolan palkeet käyvät,/ Kosk mennyt on yö,/ Kosk kimmeltää kesänen aamu/ Ja linnut ne laulelee. Ja runossa Sunnuntai: Me varjossa valkean tuomen/ Istuimme ruohistos/ Ja allamme kimmelsi järvi/ Paisteessa auringon,/ Ja loiskelit Ahtolan immet/ Kultasel santarannal.
Ja Eino Leinon Nocturne: Ruislinnun laulu korvissani,/ tähkäpäiden päällä täysi kuu;/ Kesä-yön on onni omanani,/ kaskisavuun laaksot verhouu./ En ma iloitse, en sure, huokaa;/ mutta metsän tummuus mulle tuokaa,/ puunto pilven, johon päivä hukkuu,/ Siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,/ tuoksut vanamon ja varjot veen;/ niistä sydämeni laulun teen.
Eino Leinolla on myös oikein Juhannus-niminen runo: Minä avaan syömeni selälleen/ ja annan päivän paistaa,/ minä tahdon kylpeä joka veen/ ja joka marjan maistaa./ Minun mielessäni on juhannus/ Ja juhla mittumaari,/ ja jos minä illoin itkenkin,/ niin siellä on sateenkaari.
Juhannus on laulunsa ja juhlintansa ansainnut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti