keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Mauno Kukkumäki 90 vuotta

Iältää ensimmäisiä, joka ei ehtinyt rintamalle asti talvisodassa on tänään 90-vuotiseurojaan pitänyt Mauno Kukkumäki. Kankaanpäässä on vielä 15 talvisodan veteraania, joista neljä naista, ja he kaikki ovat siis yli 90-vuotiaita todellisia terveskantoja niin kuin Mauno Kukkumäkikin. Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuuteenhan on enään kuukauden päivät.

Mauno on Verttuun Hemiänkylän poikia Majajärven rannalta, jossa melkein Kukkumäen vieressä on meidänkin kesämökki. Mauno rakensi oman talonsa lähemmäksi Iso Madesjärveä, jonne kunnon tiekin silloin päättyi, jonkinlainen tie kulki vielä siitä eteenpäin Kurkelaan, mutta Mateelle oli kuljettava 50-luvulla kävellen polkuja pitkin. Poikasena mökiltä siellä seikkailtiin.

Maunon lapsuudenkotia isännöi Arvo Aili-vaimonsa kanssa. Heiltä meillä aina kesäisin oli maitotinki, joskin jonain kesänä tinki oli Valkeajärven rannalta Karilaiselta, joiden poika Aulis toimii nykyään aktiivisesti Noormarkussa, olen nähnyt hänet monesti kirkossa. Nykyisin Kukkumäen kantatilalla asuvat Arto ja Kaarina, lapset Minna ja Mikko ovat lentäneet maailmalle. Vuosi sittenhän sain olla vihkimässä Minnan ja pari viikkoa sitten kastamassa hänen ja miehensä pojan Aapo Olavi Suomisen.

Mauno on todella ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen. Suoraryhtisenä hänet nähdään joka torstaitorilla, laulaa veteraanikuorossa ja käy myös näkövammaisten kerhossa ja miestenpiirissä. Molemmille veteraanileireillekin hän osallistui, olipa vielä Silokallionkin veteraanileirillä. Sylvi-vaimo on myös vielä elossa asuen Lohikon vanhainkodissa. Molemmat lapset Pertti ja Tuula olivat tietysti paikalla, Pertti juuri eläkkeelle päässeenä Alpin rauta- ja urheiluliikkeestä, Tuula toimii Pomarkun seurakunnan kanslistina.

Kukkumäen vanhanpolven sisarussarjasta ovat vielä elossa Maunon lisäksi veli Oskari ja sisar Aino, jotka myös olivat seurakuntakeskuksen kahvion täyttäneen seuraväen joukossa. Yksi veli Väinö on kahvion seinällä olevassa sankarivainajien kunniataulussa, myös kaksi muuta veljeä Arvo ja Vieno ovat poisnukkuneet kuten yksi sisarkin, Juhani Loukkalahden vaimo. Mukana oli myös muita hemiäkyläläisiä, joita vanhemmasta päästä ovat Kynäslahden Aino ja Santikon Mauno. Hemiänkylän poika Patajussi Juhani Mäki vaimoineen huolehti täytekakkukahveista. Veteraanikuoro lauloi kuten myös seurakuntasalissa harjoittelemassa ollut kirkkokuorokin piipahti laulamassa syntymäpäivässankarille. Sanaa jaoimme diakoni Pasi Junnilan ja Unto Lähteenmäen kanssa.

Ei kommentteja: