torstai 29. lokakuuta 2009

Talvisotaan lähdön 70-vuotistilaisuus valmistuu

Viides kokous asian tiimoilta ja kaikki alkaa olla hanskassa: Talvisodan alkamisen 70-vuotismuistotilaisuus. Kyllä juhlan järjestämisessä on monenlaista huomioonotettavaa, jotta kaikki sujuisi tilaisuuden arvon mukaisesti. Yksin veteraanijärjestöt eivät tällaista juhlaan pystyisi valmistamaan. Niinisalon tykistöprikaatin panos on aivan kullanarvoinen.

Viime päivinä Suomen Afganistanin joukkojen kotiuksen yhteydessä on ilmennyt tietokatkos puolustusministerin ja ulkoministerin taholta puolustusvoimien ylipäällikköön eli presidenttiin ja pääministeriin. Niinisalon varuskunnan osalta kaikki sujuu erinomaisesti, kiitos komendantti Jarmo Sillanpään ja hänen esikuntansa, kaikki näyttää heille sopivan ja turhaan Jarmo ei saanut edellisessä kokoontumisessamme Satakunnan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtajalta Arma Lintulalta huomionosoituksena veteraanitaulua.

Tilaisuuden ohjelmalehtinen on valmiina. Se lähetetään kaikille seitsemän kunnan veteraanijärjestöille ja kunnanhallituksille, joiden alueelta Talvisotaan on lähdetty Niinisalosta. Kunnat ovat Kankaanpään lisäksi Honkajoki, Karvia, Parkano, Kihniö, Jämijärvi ja Ikaalinen. Ikaalisista tosin on kuultu, etteivät he saavu, vaan menevät Tampereen suuntaan, sama suhtautuminen on ollut myös alueen kuntaliitosneuvotteluihin. Se on valitettavaa!

Niinisalossa sotaan lähdön muistomerkillä on aluksi seppeleenlasku ja hartaushetki. Sotilaskodissa olevan kenttälounaan: hernekeitto, pannukakku jälkeen on juhlatilaisuus. Tervehdyssanat tykistörykmentin komentaja Kankaanpään oma poika eversti Markku Myllykangas. Juhlapuhujana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja. Sotilassoittokunta, Jori Lilja ja veteraanikuoro esiintyvät. Lopuksi on sotilaskotiyhdistyksen tarjoama kahvi ja armeijaan kuuluva munkkipossu.

Tykistöprikaati huolehtii kutsujen valmistamisesta ja lähettämisestä. Kutsun saavat myös paikallisen sotilaspoikien ja vapaussodan säätiön yhdistysten johtokunnat. Lehdistötiedotteen ja paikallislehtien ilmoitukset toimitetaan niin´ikään Niinisalosta. Neljästä kuljetusautosta saadaan kaksi varuskunnalta, yksi tulee Timo Rannalta Jämijärveltä ja yksi Kihniöstä Parkanon kautta.

Kustannuspuolesta oli aiemin selvää tykistörykmentin melkoinen vastaantulo. Veteraanijärjestöille kustannettavaksi jäi seppeleet, ilmoitukset, ruokailu ja kaksi autokuljetusta.
Kokouksessa tuli tietoon sponsoreiden saaminen paikallisista pankeista, Toriapteekista ja Vatajankosken Sähköstä. Näin järjestöjen kustannustaakka kevenee melkoisesti.

Kaiken kaikkiaan järjestelyissä olemme saaneet osaksemme suurta myötämielisyyttä. Olemme tärkeäksi tunnustetulla asialla. On vain toivottava, että myös osanottajia saamme runsaasti veteraanijärjestöjen jäsenistöstä. Kankaanpäässä on vielä viisitoista talvisodan veteraania, joista neljä on naista, kaikki jo yli 90-vuotiaita, niin että eilen 90-vuotispäiviään viettänyt Mauno Kukkumäki ei enää ole ehtinyt talvisotaan, oli kyllä jo kutsuttu asevelvolliseksi.

Ei kommentteja: