perjantai 30. lokakuuta 2009

Tevje, maitomies

Nousee päivä, laskee päivä. Rikas mies jos oisin, kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies. Nämä laulut ovat tulleet suosituiksi musikaali Viulunsoittaja katolla ansiosta. Samoin koko hieno musiikkinäytelmä.

Satakunnan Sotainvalidipiiri juhli 65-vuotista taivaltaan kutsumalla kaikkien osastojensa väkeä tänään Porin teatteriin katsomaan Viulunsoittaja katolla-musikaalia, joka on teatterin ohjelmistossa nyt jo kolmatta kertaa aina parinkymmenen vuoden välein.

Kankaanpään seudun Sotainvalideille tuli kutsu 16 jäsenelle. Timo Rannan pikkubussilla olimme neljä jämijärveläistä ja tusina kankaanpääläistä, Jämijärven sotainvalidithan lopettivat oman osastonsa ja liittyivät Kankaanpäähän vuosi sitten.

Musikaalin ohjaaja Patrik Drake kirjoittaa, että sellainen tarina näyttämöllä, joka ei kosketa millään tavalla, on turha. Tämä viime vuosisadan alkupuolelle Venäjälle sijoittuva juutalaisyhteisön elämästä kertova näytelmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tevje perheen päänä ja perinteen vangitsemana joutuu tunnustamaan itselleen ristiriitaisia uusia asioita, mutta herkkänä ihmisenä osaa myös mukautua ja kohdella tyttäriään omaatuntoaan, mutta myös järjen ääntä kuunnellen. Järkyttävää oli parin päivän varoitusajalla tullut koko kylän juutalaisten pakkomuutto, kuka minnekin, Tevjen perhe löysi sukulaisen Amerikasta. Etsimättä tuli mielee Hitlerin Saksan juutalaisten keskitysleiri- ja kaasukammiokokemukset.

Ohjaaja päättääkin osuvasti esittelynsä siihen, että Viulunsoittaja katolla-musikaali on klassikkomaineensa ansainnut. Sen musiikki, laulut, tanssit ja koko elämää kihisevä tarina nostattavat palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. - Näin voi käydä raavaalla miehellekin!

Ei kommentteja: